maanantai 22. kesäkuuta 2009

Photobucket
Paljon onnea parhaalle ystävälle ja kaikille Suomen Pauloille, Pauliinoille ja Liinoille. Hyviä nimiä kaikki.

Takana on maukas ja kaikin puolin mukava juhannus ja edessä aurinkoinen kesäviikko. Aika mahtavaa sanoisin. Arkisen ahertamisen lisäksi minulla on tälle viikolle viisi tavoitetta:
1. löytää kallio, jolla maata.
2. syödä niin paljon mansikoita, ettei niiden väri lähde sormista
3. nukkua taivasalla
4. uida ensin järvessä ja sitten meressä
5. kirjoittaa ja maalata puun alla, parvekkeella ja puiston penkillä.

En malttaisi odottaa. Harvoin sitä alkaa tällä lailla hymyilyttää, kun vain miettii tulevia päiviä.

Raukeaa kesämaanantaita meille kaikille toivoen:
-Jenna

torstai 18. kesäkuuta 2009

Photobucket
Glup. Oman kuvan näkeminen kahtena saa minut voimaan pahoin. Mutta asiaan. Tänään ei kuulu kirjoittaa eikä pohdiskella, vaan syödä ja nauttia auringosta - tai vaihtoehtoisesti syödä ja valittaa huonosta säästä.

Siispä pidemmittä puheitta: Tänään päällä Julia-niminen Jumpsuit, Veronica-tennarit, O-lasit ja täydellinen trenssi, jolle etsin vielä täydellistä nimeä.

Viettäkäähän mukava juhannus ja olkaa oikein tuhmasti!
Itseruskettavan peitossa: Jenna

PS. Porilaiset, kuka teistä ottaa minut syksyllä luokseen asumaan? Tavallisen huoneen sijaan myös kellari, leikkimökki ja varasto kelpaavat. Pääasia, että olisi mukavaa seuraa ja jokin kattoa muistuttava pään päällä.

keskiviikko 17. kesäkuuta 2009

Photobucket
Kyllä se on nyt niin, että bloggaajan on pidettävä kiinni velvollisuuksistaan. Ei sitä voi niin vain päättää, ettei enää pidä revityistä vaatteista ja grunge/rock-viboista. Mitä silloin tapahtuisi niille valtaville niitti-, nahka-, ja farkkuröykkiöille, jotka täyttävät bloggaajan ja hänen tyylistään inspiroituineiden lukijoiden vaatekaapit? Vetoankin sinuun, rosoisesta rock-tyylistä humaltunut muotibloggaaja, nyt on aika kantaa vastuu. Lupaa minulle, että pidät ostamiasi rautaketjuja, nahkahousuja ja silvottuja paitoja vielä viidenkin vuoden päästä.

Pyöriskelin eilisen illan ahdistuksessa. Olin jälleen kerran kyllästynyt siihen, että muotimaailma käyttää aivojani trendien väliaikaisena säilytyspaikkana. Mietin, loppuuko ostaminen ja eri tyylien kiertokulku milloinkaan. Toteanko koskaan, että nyt vaatekaappini on täydellinen? Että en enää tarvitse yhtään uutta vaatetta koko eloni aikana?

Ehdin jo päättää, etten enää koskaan seuraa muotiblogeja. Ne kun vain lyhentävät trendien elinikää ja kuluttavat tyylit loppuun ennätysajassa. Päätin, että tästä edes pidän vain vaatteita, jotka ovat juuri menneet pois muodista. Ainakin tietäisin, etten juokse uusien trendien perässä. Ei sillä, että koskaan yrittäisin olla muodikas. Manipuloitu mieleni vain suunnilleen vuoden välein luulee löytäneensä todellisen, pysyvän, täydellisen tyylin - joka kuitenkin lopulta paljastuu vain uudeksi muoti-ilmiöksi.

Lopulta päätin, ettei synkistely auta. Aion nähdä trendimanipulaation positiivisena haasteena. Haasteen idea piilee siinä, että kaikkien tässä hetkessä houkuttavien vaatteiden joukosta minun on osattava valita vain ne, joita olen valmis käyttämään vielä kymmenenkin vuoden päästä. Tavoitteeni on sitoutua jokaiseen ostamaani vaatekappaleeseen. Annan niille vaikka nimet ja juhlin niiden syntymäpäiviä, jos se on ainoa tapa pitää turhat ostokset poissa ja omat vaatteet lähellä.

Tänä aamuna kaivoin vaatekaapistani revityt farkut. Kulahtaneen trendin sijaan katsoin suloisia repeämiä ja vaaleita maalitahroja, jotka kihlattuni taikoi viime kesänä omilla kätösillään ja juuri sopivanlevyisiä lahkeita, jotka äitini kavensi varta vasten. Annoin farkuille nimen Russell ja yhdistin ne H&M:ltä kahdella eurolla ostettuun, käyttämättömään paitaan, joka näyttää ihan Liviltä. Tämä ei ehkä ole se yhdistelmä, jota manipuoloitu mieleni janoaisi, mutta se on sille ihan oikein. Ehkä seuraavaksi se tarttuu kaupassa kahden euron polyesternapapaidan sijaan laadukkaaseen, v-aukkoiseen puuvillapaitaan.
Photobucket
Napa nolosti vilkkuen: Jenna

maanantai 15. kesäkuuta 2009

Photobucket
Olen virallisesti yli vetoketjuista, niiteistä ja revityistä vaatteista. Klassiset perusvaatteet ja nostalgia tekevät oloni turvalliseksi. Ylisuurissa rilleissäni, raitapaidassani, trenssissäni ja vakosamettihousuissani näytän samalta kuin äitini 70-luvulla. Lookista puuttuu enää vaaleansininen Volkswagen Kupla.

Nostalgista lämpöä ja trenssin suomaa turvaa tässä tarvitaankin. Taivas on harmaa, maailma näyttää tylsältä, ruoka maistuu pahalta ja tuntuu, että kaikki pienet asiat, minä mukaan lukien, ovat väärässä paikassa väärään aikaa. Väkisinkin tulee äitiä ikävä.

-Jenna

torstai 11. kesäkuuta 2009

Free my fake eye lashes

Photobucket
Photobucket
Photobucket
Photobucket
Nuokuin divaanilla telkkaria katsoen ja purkkaa jauhaen, kun kuulin vaatekomerostani murinaa. Seurasin ääntä, joka johti komeron alahyllylle. Tekoripsikokoelmani siellä karjui. Pölykerroksen alta pilkottavat räpsyttimet mulkaisivat lököhousujani ja meikitöntä ihoani inhoten. Sitten ne esittivät vaatimuksensa: Haluamme ulos, mielettömiin juhliin!

Minä jäisin mielelläni kotiin katsomaan Frendien uusintoja ja mussuttamaan kurkkuvoileipiä. Mutta ripset janoavat arvoistaan seuraa. Pitkän keskustelun jälkeen pääsimme yhteisymmärrykseen siitä, millaisiin juhliin voisimme lähteä:

1. Juhlia vietetään jossakin ihanassa paikassa, mieluiten alkuillasta. Ei tungosta, ei tupakansavua, ei jumputtavaa musiikkia. Maksimissaan 25 kutsuvierasta. Tilaisuus järjestetään tietysti jonkin mielenkiintoisen, ihanan ja ajankohtaisen asian - tai sitten minun - kunniaksi.
3. Pöytä - tai no sanotaan suoraan - pöydät notkuvat mehukkaita herkkuja. Ruokalistalla on ainakin mansikoita, ananasta, kolmea eri mineraalivettä, ainakin viittä eri suklaalajiketta (lisäpisteitä Fazerin keksisuklaasta ja Maraboun Digestive –suklaasta), lättykakku, kanavartaita, cashew-pähkinöitä ja kirpeitä karkkeja.
4. Ohjelmassa on rentouttavia hoitoja ja pari mielenkiintoista puheenvuoroa. Jokaisella vieraalla on kotoisa, tärkeä ja tervetullut olo. Kaikki puhuvat kauniin pehmeällä äänellä ja artikuloivat hyvin. Jokainen, joka tarttuu mikrofoniin, sanoo jotakin viisasta eikä kukaan yritä heittää väkinäisiä vitsejä. Puhujat saavat plussaa hypnoottisesta äänestä, jonka tahtiin voi ottaa pienet nokoset.
5. Illan kuluessa vieraille pudotellaan pieniä lahjuksia. Suurin yllätys on kuitenkin säästetty loppuun. Kun poistun, takki autetaan päälleni ja käteeni ojennetaan kaksi laadukasta, omaperäistä ja arvokasta goodie bagia. Minulle hymyillään aidosti, annetaan spontaani poskisuudelma ja kerrotaan, kuinka ihanaa minuun oli tutustua.

Muuta minä ja tekoripseni emme vaadi. Helppoa, eikö?
Kutsut meille voi lähettää blogin oikeassa reunassa näkyvään osoitteeseen.
Kiitos.
-Jenna

tiistai 9. kesäkuuta 2009

Photobucket
"Vene on varmimmassa turvassa
silloin kun se on satamassa,
mutta ei veneitä ole rakennettu sen vuoksi."

Paulo Coelho: Pyhiinvaellus

Rauha jälleen maassa ja mahassa. Ei ole sellaista paniikkia, jota hyvät ystävät ja maistuva ruoka eivät lieventäsi.

Onko joku nähnyt Mimmi ja Varis -leffan? Olen ihan kuin se varis: hytkyn ja hermoilen, heilutan venettä ja pelkään hukkuvani, vaikka meri on todellisuudessa täysin tyyni.

Olo on vieläkin vähän hutera, mutta yritän vaatteiden avulla taivuttaa itsestäni koivuja halailevan ja SMG:n suvilauluja kuuntelevan luonnonlapsen. Päällä siis Vilan valkoinen keijumekko, Benettonin jokapaikan trenssi ja Ril'sin täydelliset korkokengät. En valita.

-Jenna

perjantai 5. kesäkuuta 2009

Tänään selvitin, mitä stressaantunut ihminen tekee shoppaillessaan. Hän häärii ja pyörii, repii vaatteita päälle ja pois sovituskopeiksi naamioiduissa vessoissa, hikoilee ja haluaisi lähteä kotiin, muttei jaksa - ja lopulta ostaa pehmeitä, turvallisia neulosvaatteita, joissa voi kuvitella olevansa rentoutunut ja onnellinen.

Olisin siis tänään Fashion Stock Salesissa Tampereen Siperiassa. Vaatteiden ja puheensorinan ympäröimänä pystyin melkein häätämään pari päivää päässäni pyörineet äänet: "Tampere vai Pori? Mediajohtaminen vai Creative Business Management? Yhteiskuntatieteet vai Kauppakorkeakoulu? Muutto vai jääminen?"

Kuitenkin heti, kun joku kysyi kuulumisiani, aloin vuodattaa, pälpättää, analysoida ja pyöritellä opiskeluvalintaani. Lopulta huomasin penääväni satunnaisten vaatesuunnittelijoiden mielipiteitä eri opiskeluvaihtoehdoista. Viimeistään siinä vaiheessa tajusin, että minun on lähdettävä kotiin ja tehtävä päätökseni nopeasti tai karkoitan kohta kaikki ihmiset ympäriltäni. Mutta päätös ei ole vieläkään tullut luokseni. Pikku hiljaa alkaa näyttää siltä, että minun on palkattava jokin konsulttiyritys tekemään päätös puolestani.
Photobucket
Jep, tiedän. Kuulitte jo tarpeeksi. Siispä eteenpäin. Kannoin outletista kotiin ensimmäisessä kuvassa olevan Vainioseitsosen harmaan mekon ja toisessa kuvassa näkyvän Veronique Branquinhon mustan mohairneuleen. Rakastan niitä molempia.

Nyt siirryn uuvuttavine juttuineni läheisteni kimppuun. Ystäväni ja Aleksin sisarukset ehkä luulevat, että heitä odottaa rentouttava peli- ja grillausilta kanssamme. Voi raukkoja, kun huomaavat, millaisen stressipesäkkeen saavat seurakseen...

Loistavaa viikonloppua jokaiselle toivottaa:
ylikierroksilla käyvä, hikoileva, ruokahaluton ja kireä Jenna
 
UA-31293991-1