Useimmissa itsehoitokirjoissa on nähdäkseni yksi huono puoli. Kun on lukenut sellaisen, on valaistunut, mutta kohta ei enää muista, että mitä olikaan oppinut. Siksi uskon iskulauseisiin, yksittäisiin ajatuksiin, jotka kiteyttävät ahaa-elämykset. Keksin edellispäivänä yhden. Se tulee pelastamaan koko syksyni, kaikki ne lukuisat tunnit, jotka tulen viettämään kirjojen ja esseiden seurassa kirjastossa.
Olen törmännyt kuluneiden viikkojen aikana mahdottomiin laskukaavoihin ja käsittämättömiin taideteorioihin. Niiden edessä lamaudun ja soperran itsekseni: "En pysty tähän." En jaksa, viitsi, osaa, halua. Mutta tässä yksi päivä löysin sisäisen optimistini ja totesin ihan ääneen: "Tuleepa minusta fiksu, kun opin nämä asiat." Ajatus piilee siis siinä, etten tällä hetkellä tajua, mutta vau, vähänkö olen fiksu sinä päivänä, kun tajuan! Ja ihan varmasti tajuan. Jos en tänään, niin viimeistään tentissä. Jos en tentissä, niin viimeistään uusinnassa.
Kuulostaa varmaan itsestäänselvältä, mutta iha totta, opiskeluasioista ei kenenkään kannata stressata. Ne järjestyvät kyllä. Kurssit, esseet ja tentit ovat elämää, mutteivät lähelläkään sen ydintä. Ja aina voi lopettaa. Jättää kesken. Mennä töihin tai sosiaalitoimistoon. Usko pois. Minä lupaan kokeilla, irrottaa kaikkien meidän neuroottisten puolesta. Katsotaan, miten käy. Ilmoitan heti, jos maailma lakkaa olemasta tai putoan sen reunalta. Mutta ihan totta, en jaksa uskoa, että niin kävisi.
Jep. Se oli siinä. Tämän päivän opiskeluvuodatus. Päällä opiskeluvaatteet ja päässä joka suuntaan sojotta professoritukka. Nyt tiedän, mitä ne tarkottoivat, kun sanovat, ettei vanhuus tule yksin.
Ja hei! Kiitos vielä kaikille teille kauniille ja kohteliaille ihmisille, jotka onnittelitte minua eilen. Sydämeni suli, kun luin sanojanne. Uppoan niihin vielä hetkeksi ja vastaan hetimmiten!
lempein ajatuksin: Jenna
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti