perjantai 30. lokakuuta 2009


Kovimmat agressiot osuvat aina kauniimpiin päiviin. Tänä iltana Porissa paistaa mitä mielettömin ilta-aurinko. Tunnelma Yliopistokeskuksessa on sen mukainen. Kohoavia äänenpainoja, kiukusta punertavia poskia, epämääräistä jupinaa, kipeinä jomottavia päitä ja stressistä puutuneita masuja.

Mutta ei siitä sen enempää. Aamulla vielä hymyilytti. Olo oli suorastaan riehakas. Rento. Sporttinen. Vapaa. Aamuhetken huolettomuus sai minut vetäisemään päälleni jättipusakan, raitapaidan, vanhat farkut ja Adidaksen tossut. Lenkkarit joustivat asfalttia vasten ja valtavassa parkassani olisin voinut vaikka lähteä lentoon.

Nyt ollaan kuitenkin taas visusti maan kamaralla eikä mitään kannustavaa tahi inspiroivaa viestiä ole tarjolla. Näillä kuitenkin mennään, sanoi Jenna uudessa maisteriohjelmassa.

Teitä rakkaudella ja lämmöllä ajatellen: Jensku

PS. Iida, pyysit kuvaa minusta ilman laseja. Tämä on sinulle.
PPS. Tänään se alkaa, Muodin huipulle kasilta Maikkarilta.
PPPS. Jouduin sulkemaan kirppariblogin, kun huomasin, etten ehdi käydä sielläkään kun noin kerran viikossa - vaatteiden toimittamisesta puhumattakaan. Palaan kuitenkin asiaan heti, kun voin.

No niin, se tästä, voidaan hyvin!

perjantai 9. lokakuuta 2009

Image Hosted by ImageShack.us

Tänä aamuna kaivoin esiin Marc O' Polon talvisaappaani. Ne ovat pari kolme vuotta vanhat ja kauniisti tummunutta ruskeaa nahkaa. Kyllä kelpasi taas kopistella lukuisten tennareilla löntysteltyjen kuukausien jälkeen.

Buutsien lisäksi päällä oli tänä aurinkoisena syyspäivänä mustat sukkahousut ja risaiset shortsit, Indiskan monta vuotta vanha valkoinen neule, Benettonin luottotrenssi ja Zaran harmaa villaneule huivina.

Se oli siinä.

Terveisin Jenna, joka miettii, missä saisi värillisiä tulosteita Porissa halvalla, mieluiten ilmaiseksi ja mieluiten heti?

perjantai 25. syyskuuta 2009

Image Hosted by ImageShack.us
Image Hosted by ImageShack.us
Image Hosted by ImageShack.us
Useimmissa itsehoitokirjoissa on nähdäkseni yksi huono puoli. Kun on lukenut sellaisen, on valaistunut, mutta kohta ei enää muista, että mitä olikaan oppinut. Siksi uskon iskulauseisiin, yksittäisiin ajatuksiin, jotka kiteyttävät ahaa-elämykset. Keksin edellispäivänä yhden. Se tulee pelastamaan koko syksyni, kaikki ne lukuisat tunnit, jotka tulen viettämään kirjojen ja esseiden seurassa kirjastossa.

Olen törmännyt kuluneiden viikkojen aikana mahdottomiin laskukaavoihin ja käsittämättömiin taideteorioihin. Niiden edessä lamaudun ja soperran itsekseni: "En pysty tähän." En jaksa, viitsi, osaa, halua. Mutta tässä yksi päivä löysin sisäisen optimistini ja totesin ihan ääneen: "Tuleepa minusta fiksu, kun opin nämä asiat." Ajatus piilee siis siinä, etten tällä hetkellä tajua, mutta vau, vähänkö olen fiksu sinä päivänä, kun tajuan! Ja ihan varmasti tajuan. Jos en tänään, niin viimeistään tentissä. Jos en tentissä, niin viimeistään uusinnassa.

Kuulostaa varmaan itsestäänselvältä, mutta iha totta, opiskeluasioista ei kenenkään kannata stressata. Ne järjestyvät kyllä. Kurssit, esseet ja tentit ovat elämää, mutteivät lähelläkään sen ydintä. Ja aina voi lopettaa. Jättää kesken. Mennä töihin tai sosiaalitoimistoon. Usko pois. Minä lupaan kokeilla, irrottaa kaikkien meidän neuroottisten puolesta. Katsotaan, miten käy. Ilmoitan heti, jos maailma lakkaa olemasta tai putoan sen reunalta. Mutta ihan totta, en jaksa uskoa, että niin kävisi.

Jep. Se oli siinä. Tämän päivän opiskeluvuodatus. Päällä opiskeluvaatteet ja päässä joka suuntaan sojotta professoritukka. Nyt tiedän, mitä ne tarkottoivat, kun sanovat, ettei vanhuus tule yksin.

Ja hei! Kiitos vielä kaikille teille kauniille ja kohteliaille ihmisille, jotka onnittelitte minua eilen. Sydämeni suli, kun luin sanojanne. Uppoan niihin vielä hetkeksi ja vastaan hetimmiten!

lempein ajatuksin: Jenna

keskiviikko 23. syyskuuta 2009

Image Hosted by ImageShack.us
Image Hosted by ImageShack.us
Voitteko kuvitella minut Yrjönkadun Approon, sammaltavien haalaripukuisten opiskelijoiden joukkoon kylmälle syyskuiselle kadulle, jota reunustavat masentavat harmaat kerrostalot ja pari strippibaaria? En pysty minäkään. Mutta siellä minä tänään olen. Yritän ajatella asiaa niin, että maisema voisi ihan hyvin olla uudesta Kaurismäen leffasta. Pakko siitä on jotain romantiikkaa repiä.

Tänään ei paljon naurata, mutta sentään enemmän kuin eilen. Eilen istuin koko päivän ylipistolla laskentatoimen tehtävien kimpussa. Tänään sentään löysin uuden vanhan paidan kaapistani. Se on Filippa K:n musta neule, jossa avoinainen selkä. Parempaan en tänään pysty: musta paita, mustat housut, musta huivi, valkoiset Converset ja luottotrenssi.

Lähettäkää ihmiset nyt voima-ajatuksia, että nousisin huomiseksi. Huomenna on nimittäin tärkeä päivä. Minun synttärit.

Ihan vain tavallisin terveisin: Jenna

perjantai 18. syyskuuta 2009



Siinä se nyt seisoo, ensimmäinen ja toistaiseksi ainoa Porin ostokseni: H&M:n harmaa neulemekko. Se on alunperin 42-kokoinen pitkähihainen paita, mutta mitäs siitä. Onhan se vähän telttamainen ja saa minut näyttämään ainakin kolme kokoa suuremmalta. Mutta mitäs siitäkään.

Jos kuulostan vähän lakoniselta, se johtuu siitä, että Pori on rökittänyt minua tällä viikolla täydellä teholla. Opiskeluasiat tökkivät, sairastan useita erinäisiä flunssia ja olen joutunut rankkasateen saartamaksi ainakin kolme kertaa. Toisella niistä kerroista tartuin apeana puhelimeen, että saisin rakkaan sanojen saattelemana hilattua itseni kotiin. Mutta kuinkas siinä kävikään? Puhelinkin lakkasi toimimasta. Siinä me sitten olimme kaksi rikkinäistä kuorta, kaiken antaneina ja oikosulussa.

No nyt minulla on uusi puhelin ja uusi mieli. Se on perjantai nyt eikä tänään itketä. Tänään syödään sopivasti, halataan paljon eikä ajatella ollenkaan.

Parasta tai vähintäänkin mukavaa perjantaita!
Hengitysharjoitusten keskeltä: Jenna

PS. Toisessa kuvassa huivina on se samainen harmaa neule ja ensimmäisessä kuvassa Gina Tricotin musta ympyrähuivi, joka on lämmittänyt kaulaani jo pari viikkoa putkeen. Toimii huppuna sateen sattuessa.
PPS. Tavoitteeni on joululomaan mennessä karsia vaatekaapistani kaikki turha. Viimeistään silloin vien koko kuorman kirpputorille. Päivittelen välillä tänne vaatteita, jotka etsivät uutta kotia. Jos siis olet porilainen ja haluat adoptoida vanhoja murujani, kommentoi uuden kierrätysblogin puolelle.

maanantai 14. syyskuuta 2009


Latasin eilisiltana Eevan innoittamana Mad Menin ensimmäisen tuotantokauden koneelleeni. Siitä seurasi pitkä ja kuuma yö Don Draperin kanssa tupakansavuisessa toimistossa 60-luvun musiikin soidessa vaimeasti taustalla.

Aamulla olin raivoissani. En siksi, että Don piti minut hereillä ja lumoissaan koko yön ja tarjoili minulle aivan liikaa viskiä. Se oli täysin siedettävää. Raivoni syy piili Bettyssä, Rachelissa, Peggyssä ja Joanissa. Varsinkin Joanissa. Nämä naiset saivat minut tuntemaan itseni pieneksi. Tylsäksi. Huonolla tavalla androgyyniksi. Tavalliseksi. Arkiseksi.

Kuka keksi, että minun tyylini on oltava minimalistinen ja mutkaton? Missä ovat minun naiselliset kiehkurani ja 50-luvun mekkoni? Miksi minulla ei ole lanteita, jotka keikkuvat aistillisesti, kun kuljen toimistojen käytävällä?

"Ei kukaan näytä oikeasti tuolta", yritti aivojeni toinen, se kivempi, puolisko vakuutella, kun tuijotin uusia vihanaisiani. Mutta siitäkös se toinen, se viheliäs, aivopuolisko intoutui ja ohjasi minut Rannan, Annukan, Elinin ja Sandran kuvien ääreen.

Murinaa. Kuiva kurkku. Kiristyvät hampaat. Väkisin kainaloihin ilmestyvät ällöttävät hikiläiskät. Olin juuri päästämässä itseni kateuden vietäväksi, heittäytymässä oman keskinkertaisuuteni ryvettävään suohon, kun muistin jotain. Bettyn ratsastushousut. Sitten mieleeni palasivat saman blondin kotihousut. Sellaiset korkeavyötäröiset, kapeat, villakankaiset.

Iltapäivään mennessä olin kerännyt itselleni isoäitini kätköistä yhdet mustat, yhdet harmaat ja yhdet ruudulliset Betty-housut. Hah. Kuka kadehtii nyt ja ketä?

Nyt jo lähes sisarellisin terveisin: Maja, joka haluaa kuitenkin korostaa omiineensa Donin ja puolet Sterling Cooperia jo kokonaan itselleen

perjantai 11. syyskuuta 2009

Photobucket
Photobucket
Paita Tiger of Sweden/ Farkut H&M/ Kengät Zara

Vau. Teitä on kaikkialla. Luennolla, koulumatkalla, yökerhossa ja kirjastossa. Hämmentävää, tietysti, mutta jollakin tavalla myös kotoisaa. Uusi vanha tuttu saattaa kävellä vastaan milloin tahansa. Rakkaat terveiset teille kaikille, jotka olette tulleet morjestamaan.

Tällä viikolla olen päässyt kiinni sosialismin ytimeen. Omat paidat ovat tuntuneet liian tiukoilta, tylsiltä ja harmailta, joten olen kietoutunut lähes yksinomaan Aleksin väljiin neuleisiin ja raidallisiin t-paitoihin.

Ja tiedättekö mitä. Eilen tein jotain sellaista, mitä kukaan kauneustoimittaja ei koskaan tunnusta tekevänsä. Yöllä, siinä kolmen aikoihin, tulin kotiin ja tein tietoisen päätöksen olla pesemättä meikkejä. Kerta oli ensimmäinen, mutta yllättävää kyllä se ei välttämättä jää viimeiseksi. Kun herätyskello soi seitsemältä, kiitin Luojaani, että meikki oli lärvissä jo valmiina. Ja se näytti ihan hyvältä. Katsokaa vaikka kuvista.

Kyllä kyllä, tiedän että se on ällöä ja epähygieenista, ja lupaan, ettei se tule tavaksi. Mutta jotenkin elämää helpottaa, kun päästää välillä irti. Tänään meillä oli siivouspäivä ja perinteisen suursiivouksen sijaan pyyhimme vain näkyvimmät tasot ja imuroimme ainoastaan keskeltä lattiaa.

Vietetäänhän mukavan mutkaton, rento viikonloppu.
huolettomuutta hapuillen: Jenna

sunnuntai 6. syyskuuta 2009

Photobucket
Photobucket
Photobucket
T-paita Filippa K/ Napitetettava pusero AA/ Farkut Selected/ Kengät H&M.

Ciao. Mukavaa nähdä pitkästä aikaa. Ensi viikosta on tulossa yhtä hösellystä, joten halusin morjestaa teitä varmuuden vuoksi vielä nyt, kun on aikaa hengähtää, syödä keksimurusuklaata ja katsoa pari leffaa putkeen.

Ja tarvitsisin oikeastaan vähän teidän apuakin. Osaako joku kertoa, mihin kirppikselle täällä Porissa kannattaisia raahata iso kasa vaatteita? Huomasin, että kesäkarsinnankin jälkeen vaatekaappiin on jäänyt paljon kaikkea tarpeetonta: mekkoja, hameita, housuja ja takkeja.

Kaikki saa lähteä, sillä käytän nykyään vain muutamia samoja housuja, paria v-aukkoista t-paitaa sekä erään nuoren miehen neule- ja kauluspaitoja. Enemmän on vähemmän, tavara on tylsää ja omaisuus orjuuttaa. Olemisen ja ostamatta jättämisen sietämätön keveys alkaa pikku hiljaa avautua.

Sopivasti ulalla: Jenna

keskiviikko 2. syyskuuta 2009

Photobucket
Kesä katosi, vapaus jäi. Se kieltäytyi lähtemästä, tarrautui take away -kahviin, revenneisiin farkkuihin, pisamiin, kurittomiin kiharoihin. Se jämähti aivoihin, pakotti jättämään vanhan työn, istutti kolmeksi tunniksi kahvilaan, ilmoitti kansalaisopiston italian kielen kurssille. Se käski heittää rintaliivit nurkkaan ja lähteä liikkeelle, vaikken tiennyt mihin olin menossa.
-Filippa

perjantai 28. elokuuta 2009

Photobucket
Jassoo. Opiskelijariennot ja opetus päättyivät tältä viikolta, enkä oikein tiedä, mihin tunkisin kaiken levottoman energiani. Ehdin jo melkein tottua siihen, ettei hiuksia ehtinyt pestä eikä kavereita eikä perhettä nähdä, että aamupala ja välipalat syötiin liikkeessä ja kotiin tultiin silloin, kun muut hakivat aamupostin. No ehtiihän sitä vielä.

Tänään ajattelin viettää hyvinvointipäivän. Lakkasin jo kynnet ja kohta upotan jalat piparminttukylpyyn. Samalla nypin kulmakarvoja, levitän kasvonaamion ja katson eilen väliin jääneen Fur-leffan.

Mutta sitä ennen vielä pari juttua:
1) Trendi on avannut uudet nettisivunsa. Olisi mielenkiintoista kuulla, mitä olette niistä mieltä! Mielestäni uusi saitti on luonnollinen jatkumo Trendin vanhoille nettisivuille. Tuttujen kulissikurkistusten ja kilpailujen lisäksi tarjolla on mukava liuta ihmisiä. Ihanat Annukka ja Eeva tietenkin, plus kaikille Trendiä lukeneille tuttu Claudia Cifu sekä minulle uusi tuttavuus psykologi Hanna. Oikein paljon onnea ja menestystä, luomisen iloa ja loistavia ideoita kaikille uusille ja vanhoilla trendiläisille. Hyvältä näyttää!

2) Ystävällinen hei ja Jenni kyselivät, sopiiko Osiksen Dust it -hiuspuuteri tummille hiuksille. En ollut satavarma, joten varmistin asian Schwarzkopfin markkinointipäälliköltä Anna Noramaalta, jonka kanssa olin yhteydessä työskennellessäni kauneustoimittajana vähän yli vuosi sitten. Anna puolestaan konsultoi vielä tuote-eksperttiä ja tässä on vastaus:
"Tuote sopii niin tummiin kuin vaaleisiinkin hiuksiin. Se ei tee tummista hiuksista harmaita eikä tyvestä valkoista. Tuote kannattaa työstää, eli hieroa ensin kämmenissä, ja sitten viedä hiuksiin ja tyveen. Hiuspohjan lämpö muuttaa vielä tuotteen olomuotoa siten, että tyvestä tulee matta mutta ei harmaa."

Sellaisen vielä lisäisin, että tuotetta levitettäessä kannatta sihdata nimenomaan hiusten tyveen, muttei päänahkaan. Herkkää päänahkaa ei turhaan kannata vuorata ylimääräisillä mömmöillä.

Jep. Tämä taisi olla tältä viikolta tässä. Viettäkäähän letkeä venetsialaisviikonloppu!

Terveisin: Jenna, joka kuvasi tämän päivän asunsa ihan vain siksi, että saisi samaan kuvaan eilen ostetun uuden maton.

torstai 27. elokuuta 2009

Photobucket
Hyi hyi Jenna. Pesin vasta tänään torstaina ensimmäistä kertaa hiukset tälle viikolle. Tämän laiskuudesta ja ultimate-kiireestä johtuneen epähygienisyyden mahdollisti Osiksen Dust It -hiuspuuteri. Sirottelin sitä hiusten juuriin ja zadam: rasvoittuvat hiussuortuvat saivat mattapinnan ja kaupan päälle kuohkeutta. Huomasin miettiväni äsken suihkussa josko sitä tämän ihmeaineen avulla pärjäisi jatkossakin parilla hiustenpesulla viikossa.

Mutta eteenpäin... Tiedättekö mitä? Kohtasin eilen ensimmäisen teistä porilaisista kumppaneista! Ihanaa, Anna, että tulit moikkaamaan! Huonon ennakkosuunnittelun vuoksi kompuroin nimittäin eilen erittäin epäkäytännöllisissä korkokengissä yökerhon lattialla. Suunnittelen nyt vakavissani tennareiden kuljettamissa kassissa kaikkialle. Mikään ei ole tylsempää kuin se, että joutuu keikkumaan tanssilattialla hillitysti korkkareissa, kun mieli tekisi keikuttaa rennosti ympäri lattiaa. Siinä on jotain mielettömän sydäntä raastavaa, sellainen lintu häkissä -efekti.

Jep. Se näistä kolmen tunnin yöunien jälkeisistä horinoista. Nauttikaahan loppuviikosta ja hyvästä viihteestä. Ajattelin tänään vihdoin katsoa dvd:lta Nicole Kidmanin Furin ja palkita vielä illalla itseni toivottavasti ahkerasta iltapäiväsiivouksesta Finnkinon viiden ja puolen euron päivällä. Leffasuosituksia otetaan vastaan!

So long!

Uninen, sekava mutta kummalllisen tyyni: Jenna

tiistai 25. elokuuta 2009

Photobucket
Tulin tänään yliopistokeskukselta ja aloin selata pakollisia nettisivuja. Vanha gmail-sähköposti. Koulun uusi sähköposti. Kurssien ilmoittautumis-Oodi. Kurssikuvaukset. Facebook. Ja sitten se iski mieleeni. Minullahan on blogi.

Nytkin minun pitäisi olla tarkistamassa ilmoittautumisia ja sumplimassa päällekkäisiä kursseja. Mutta halusin vain teille ihanille kertoa, että olen elossa ja täydessä touhussa. Näyttää siltä, että olen sen verran intensiivinen tyyppi, etten pysty ajattelemaan kuin yhtä asiaa kerrallaan. Mutta kyllä se katsokaas tästä. Ja onneksi teilläkin on varmasti puuhaa jos toista.

Tuliko muuten joku teistä tänään minua kävellen vastaan Antinlinnan edessä, kun yritin tasapainoilla pyörän selässä niin, etten hameineni hurjasti paljastelisi? Ei ollut helppoa, sen sanon. Mutta joka tapauksessa, joku tyttö hymyili niillä kulmin niin nätisti, että ajattelin, että se saattaisi olla joku teistä.

Nyt kursseja, nopea vaatteidenvaihto ja suoraan iltarientoihin. Ei kerrota kellekään, että minulla on ollut niin kiire, etten ole koko viikolla ehtinyt edes pestä hiuksia.

vauhdin hurmassa: Jenna

PS. Päälle vetäisin taas tänä aamuna jotain sellaista, joka ei näytä kovin pahalta ryppyisenä. Silittämiseen ei näytä enää olevan aikaa. Hame H&M:stä, kengät Zarasta ja paita AA:sta. Yritin tasapainottaa köyhää tyylillistä antia vilauttamalla yhtä neljästä uudesta Eames DSW -tuolista. Niiden kauneus yllättää joka aamu. Ja ilta. Ja niinä yön hiljaisina hetkinä, kun herään uusia opintoja ja ihmisiä koskevista unista ja jään kummissani katselemaan uutta kotiani.

keskiviikko 19. elokuuta 2009

Photobucket
En ole juttutuulella, mutta ajattelin ladata pari kuvaa sydämeni valitusta, Filippa K:n Lee Belt Coatista. Täysin itsekkäistä syistä tietenkin. Näin minun ei tarvitse varta vasten hakeutua Filippa K:n sivuille kuolaamaan sitä parin tunnin välein, vaan voin tulla suoraan tänne.

Nyt palaan bagelpussin kanssa puhtaiden valkoisten lakanoiden väliin lukemaan kirjaa. Kutsun sitä siirtymärituaaliksi, jonka avulla kerään voimia siihen, että jaksan tutustua uusiin ihmisiin, kiteyttää elämäni parin lauseen esittelypuheeseen ja kertoa taustani viiteenkymmeneen kertaan viidentoista minuutin sisällä. "Hei, olen Jenna, 23-vuotias yhteiskuntatieteiden kandidaatti ja vapaa toimittaja. Olen erityisen kiinnostunut muoti-ja kauneusjournalismista ja haluaisin joskus johtaa toimitusta." Huh huh. Saisikohan tuon printattua t-paitaan? Tutustuminen on hauskaa, mutta käy työstä.

Voikaa ja syökää hyvin!

Bagelmurujen keskeltä: Jenna

Kuvat: Filippa K

tiistai 11. elokuuta 2009

Täydellinen trenssi

Photobucket
Kauniin, hyvin istuvan ja oikeansävyisen trenssin löytäminen on taitolaji, joka vaatii tarkkuutta ja kärsivällisyyttä. Trenssinmetsästäjän esikuva on Kultakutri, jolle ainoastaan juuri sopiva on kyllin hyvä.

Kun pitkien etsintöjen jälkeen vihdoin löysin omani, täydellisen vintage-Burberryn, päätin laittaa hyvän kiertämään. Listasin kaikkien trenssihaukkojen avuksi täydellisen trenssin kahdeksan kriteeriä:

1. Ryhdikäs, hyvin istuva hartialinja.
2. Kaksirivinen napitus. Vähempi ei riitä.
3. Leveät, jämäkät kaulukset.
4. Sileä, kauniisti laskeutuva, tarpeeksi tukeva kangas. Rypyt näkyvät vaaleassa trenssissä helposti, joten säilytä takkia aina hengarissa ja silitä rypyt pois. Mahdolliset olkatoppaukset saa sileiksi kiehuvasta kattilasta nousevan höyryn avulla.
5. Polveen tai hieman sen yläpuolelle ylettyvä helma. Polvipituinen takki sopii kaiken kanssa. Sen voi heittää mekon tai hameen päälle ja pukea kaikenmallisten housujen kanssa.
6. Klassinen väri. Ikuiseksi tarkoitettua trenssiä ei kannata ostaa trendivärissä. Mustaan pukeutuvan kannattaa hankkia hieman kittiin taittava beige trenssi, joka tuo muuten tummaan asuun kontrastia ja kirkkautta. Murrettuja sävyjä suosivalle sopii musta trenssi, joka luo asulle raamit.
7. Juuri oikea koko. Jos löytämäsi trenssi on muuten täydellinen, mutta väärää kokoa, jätä se kauppaan. Muista tämä varsinkin kirpputoreilla, joissa parhaimmat trenssin usein lymyävät.
8. Kaunissolkinen vyö. Vyötärön kapeimpaan kohtaan sijoittuva vyö tekee siluetista täydellisen. Huomaa ettei vyötä pidä ikinä pujoittaa lenkkeihin ja soljen läpi, vaan se tulee sitoa rennosti solmuun tähän tyyliin. Täydellisen trenssin solki muistuttaa kilpikonnan kuorta ja on samaa materiaalia kuin trenssin napit.

Tiedän, kuulostaa vaikealta ja valehtelematta sitä se onkin. Mutta usko pois, lopulta vaiva palkitsee. Mikään ei suojaa tuulisilta, kulmikkailta päiviltä yhtä hyvin kuin täydellinen, ryhdikäs mutta pehmeä, trenssi.

Onnea etsintöihin toivottaa:
Maja

perjantai 7. elokuuta 2009

Photobucket
Olen viettänyt pari viimeistä päivää nudessa paitulissani maaten, niistäen, köhien ja buranaa napsien. Tänään kyllästyin, kiskaisin paitulin topiksi, housut jalkaan, hiukset kiinni ja lähdin pyörähtämään kaupungille. Kiersin kaikki varteenotettavat vaatekaupat ja siihen meni noin kaksikymmentä minuuttia. Vau! Tulevina Porin vuosinani saan siis keskittyä olennaiseen ja unohtaa kokonaan kaupoissa haahuilun.

Zaran paitulin lisäksi päällä on Ginan mustat housut ja Zaran huivi ja kengät. Ja miettikää tätä: täällä ei ole kumpaakaan edellä mainituista kaupoista! Väkisinkin tulee puhdistunut olo, kun houkutukset eivät vaani jokaisen nurkan takana. Tänään kotimatkallakin ainoan odottamattoman piipahdukseni tein Kelaan, jossa tarkistin muutamia käytännön juttuja. Kyllä äiti saa nyt olla ylpeä. Minä olen kasvamassa isoksi.

Leppoisaa kesäviikonloppua teille, murut. Pitäkää peukkuja, että tulehtunut oloni helpottaisi ja pääsisin uinumaan Yyterin hiekoille.

Edelleen naapurin verkkoja kalastellen: Jenna
PS. Tsekatkaa uusi televisiotaso. PS kaappi on ehdottomasti suosikkini Ikea-kalusteista.

tiistai 4. elokuuta 2009

Photobucket
Kahta kaipaan Tampereelta: kuntosalia ja parveketta. Olin selkeästi ottanut täydellisen blogikuvauspaikkani itsestäänselvyytenä. Rakastan uuden asuntoni jokaista neliötä, mutta itsensä kuvaamisen kannalta yksikään niistä ei vakuuta. Etsintä jatkuu, toistaiseksi kuvat napsitaan mistä sattuu. Ja julkaistaan milloin sattuu, lähinnä silloin, kun joku naapureista sallii minun kaapata yhteytensä hetkeksi.

Nyt minun on painettava julkaisu-nappia, ennen kuin kadotan taas yhteyden.

Voikaa hyvin ja hukuttautukaa blogien syvyyksiin minunkin puolestani.

Rakkain (ja enää vain hitusen kaoottisin) terveisin: Jenna

maanantai 20. heinäkuuta 2009

Photobucket
Olen löytänyt akilleen kantapääni. Se on puoliksi pakatussa asunnossa eläminen. En asu täällä enää täysin, mutten ole vielä muuttanutkaan. Jokaisen nurkan täyttävät laatikot ja siellä täällä lojuvat tavarakasat tekevät oloni tunkkaiseksi. Tekisi mieli oksentaa tai purskahtaa itkuun. Keskeneräisyyden kanssa eläminen ei selvästikään ole mun juttu.

Mutta hei, tänään päätin näyttää ahdistukselle, kuka täällä määrää. Lähdin heti aamulla salille esittämään kovista. Kun hiki lensi, stressi helpotti. Päivän kauneusvinkkinä on kuitenkin mainittava, etteivät räikeä huulipuna ja kuntosali kuulu yhteen. Ajattelin aamulla, että koralli huulipuna antaisi päivään potkua, kun en muuten jaksanut meikata. Mutta ei, jo vartin treenin jälkeen koko naamani oli punan peitossa. Joko huuleni hikoilivat tai sitten pyyhin epähuomiossa punan hikisillä käsilläni pisin lärviä. Nyt ymmärrän, miksi salin huolitellut emännät käyttävät treenatessaan huulipunan sijaan vaaleaa huulikiiltoa.

No se siitä. Eikä tässä kai taaskaan muuta, kuin että tarjoilkaa nyt hyvät ihmiset järkeviä muuttovinkkejä ja henkeviä ajatuksia siitä, miten opin elämään sekasotkun keskellä! Lehdet ja kirjat kyllä pursuvat vinkkejä niille, jotka haluavat elää kontrolloidumpaa, siistimpää ja järjestelmällisempää elämää. Mutta missä ovat itsehoito-oppaat meille, joiden astiat ovat aina puhtaita, vaatteet siisteissä pinoissa ja lehtiroskis tyhjä? Ei meillä neuroottisen siisteillä kontrollifriikeilläkään kivaa ole.

Terveisin: Jenna, joka toivoo kaikille (mutta varsinkin itselleen) rentoa, mukavaa ja kaikin puolin tasapainoista viikkoa.

Ja ai niin, oli mulla jotain päälläkin! Farkkupaita Radiokirppikseltä kahdella eurolla, vanha mekko JC:ltä ja pari vuotta vanhat Vagabondin kengät.

keskiviikko 15. heinäkuuta 2009

Photobucket
Täydellisen lomatunnelman tunnistaa siitä, että liikkuu niin hitaalla, ettei meinaa ehtiä kameran eteen, ennen kuin itselaukaisin välähtää.

Mutta ylhäällä ollaan ja melkein hereilläkin. Päälle piti kuitenkin kiskaista jotakin mukavaa ja mutkatonta, jotakin sellaista, jossa voi ottaa päikkärit, jos päivä tuntuu liian pitkältä.

Mietin tuossa, että mistähän se johtuu, että muut näyttävät maksimekoissaan kohtalokkaan tyylikkäiltä ja minä Hemulilta. Jopa ajatus asun vaihtamisesta välähti tokkuraisissa aivoissani. Mutta sitten järki otti vallan: Minua odottaa parin kilometrin päässä kummitytön synttärikakku. Ei tässä ehdi asuja vaihtamaan. Ja sitä paitsi, kietaisumekko joustaa, kun maha on täynnä kakkua. Ja ennen kaikkea, ketä kiinnostaa? Hemulihan on ihan kiva kaveri.

Sokerihumalaisin torstaiterveisin: Jenna, joka on niin kyllästetty sisustusajatuksilla, että pukeutuisi verhoihin ja tyynyliinoihin, jos voisi.

keskiviikko 8. heinäkuuta 2009

Photobucket
Photobucket
Istuin tänään vanhempieni takapihalla. Otin kuvia kukkasista ja omista varpaistani, kun mieleni alkoi hyräillä. Kohta jo hoilasin Niin kaunis on maa –kappaleen kertosäettä kerta toisensa jälkeen.

Vaikka se ei ehkä ole välittynyt Alter Egoon saakka, olen viime viikkoina stressanut järjettömästi ja hikoillut ainakin pienen puron verran. Siinä kukkien ja ampiasten keskellä olin kuitenkin niin onnellinen, että aloin epävireisen tulkintani keskellä itkeä. Niin kaunis on maa, niin korkea taivas. Soi lintujen laulusta kukkiva kunnas. Ja varjoisat veet, niin varjoisat veet.

Sanokaa sentimentaaliseksi, mutta minä tunnen vain yhden tavan elää ja kirjoittaa: tuntemalla.

Olen tyytyväinen siihen, että päälläni on merkittävien viime päivien aikana roikkunut kesäni rakkain vaate, valkoinen v-aukkoinen t-paita. Ostin sen Selectedistä ja olen vakavissani alkanut miettiä, että se saattaa olla ainoa paita, jota koko loppukesänä tarvitsen.

Ei kai tässä muuta. Suussa maistuu salmiakki ja minua odottaa uusi koti Porissa. Saa onnitella.

Rakkain terveisin: Jenna
PS. Onnen rutistukset kaikille opiskelupaikan saaneille! Ja teille, joiden postilaatikkoon kannettiin hylkäyskirje, lähetän suuren määrän teetä ja sympatiaa. Kuulostaa kornilta, mutta tällä kaikella on jokin tarkoitus. Huonojen uutisten keskellä kohtalousko auttaa.

sunnuntai 5. heinäkuuta 2009

Photobucket
Photobucket
Photobucket
Meri-ilma, paras ystävä ja hyvä ruoka - ei ihme, että olo on näin auvoisa. Röhnötän pitkästä aikaa omalla konellaani omassa asunnossani raukeana ja hyvinsyöneenä.

Koska edessä on muutto (johonkin - en tiedä vielä minne) vajaan kuukauden päästä, olo on mukavan melankolinen. Fiilistelen jokaista yksiöni neliötä: pyykinpesukonetta, minisaunaa, askeettista parveketta, peilejä, vessapaperitelinettä ja ikiomaa vaatekomeroa. Samalla mietin, miten yksi pieni ihminen on voinut viidessä vuodessa kerätä näin paljon tavaraa. Vähintään neljäsosa vaatteista ja muusta oheissälästä saa lähteä - tai jäädä, miten sen nyt ottaa. Onneksi vajaan sadan metrin päässä on UFF:n keltainen laatikko, jota toivottavasti tyhjennetään usein.

Asurintamalla ei kuulu eikä näy mitään uutta. Vaihdan yhdestä oloasusta toiseen ja välillä vietän parikin päivää putkeen samoissa vaatteissa. Valkoiset tennarini ovat sopivasti kuluneet ja saaneet tummaa pinnoitetta. Tukka on hampussa ja iho kukkii jäätelön ja suklaan jäljiltä. Kaikki on siis niin kuin pitääkin.

Toivon teillekin lukuisia kevyitä hetkiä, nurmitahroja, mansikoita ja äidin leipomia lättyjä, sopivasti finnejä ja paljon pisamia. Kun jalkojen alla on karhea kallio, mikään ei voi olla kovin huonosti. Asiat asettuvat paikoilleen. Kaikki järjestyy.

Eteerisessä olotilassa lilluen: Jenna

maanantai 22. kesäkuuta 2009

Photobucket
Paljon onnea parhaalle ystävälle ja kaikille Suomen Pauloille, Pauliinoille ja Liinoille. Hyviä nimiä kaikki.

Takana on maukas ja kaikin puolin mukava juhannus ja edessä aurinkoinen kesäviikko. Aika mahtavaa sanoisin. Arkisen ahertamisen lisäksi minulla on tälle viikolle viisi tavoitetta:
1. löytää kallio, jolla maata.
2. syödä niin paljon mansikoita, ettei niiden väri lähde sormista
3. nukkua taivasalla
4. uida ensin järvessä ja sitten meressä
5. kirjoittaa ja maalata puun alla, parvekkeella ja puiston penkillä.

En malttaisi odottaa. Harvoin sitä alkaa tällä lailla hymyilyttää, kun vain miettii tulevia päiviä.

Raukeaa kesämaanantaita meille kaikille toivoen:
-Jenna

torstai 18. kesäkuuta 2009

Photobucket
Glup. Oman kuvan näkeminen kahtena saa minut voimaan pahoin. Mutta asiaan. Tänään ei kuulu kirjoittaa eikä pohdiskella, vaan syödä ja nauttia auringosta - tai vaihtoehtoisesti syödä ja valittaa huonosta säästä.

Siispä pidemmittä puheitta: Tänään päällä Julia-niminen Jumpsuit, Veronica-tennarit, O-lasit ja täydellinen trenssi, jolle etsin vielä täydellistä nimeä.

Viettäkäähän mukava juhannus ja olkaa oikein tuhmasti!
Itseruskettavan peitossa: Jenna

PS. Porilaiset, kuka teistä ottaa minut syksyllä luokseen asumaan? Tavallisen huoneen sijaan myös kellari, leikkimökki ja varasto kelpaavat. Pääasia, että olisi mukavaa seuraa ja jokin kattoa muistuttava pään päällä.

keskiviikko 17. kesäkuuta 2009

Photobucket
Kyllä se on nyt niin, että bloggaajan on pidettävä kiinni velvollisuuksistaan. Ei sitä voi niin vain päättää, ettei enää pidä revityistä vaatteista ja grunge/rock-viboista. Mitä silloin tapahtuisi niille valtaville niitti-, nahka-, ja farkkuröykkiöille, jotka täyttävät bloggaajan ja hänen tyylistään inspiroituineiden lukijoiden vaatekaapit? Vetoankin sinuun, rosoisesta rock-tyylistä humaltunut muotibloggaaja, nyt on aika kantaa vastuu. Lupaa minulle, että pidät ostamiasi rautaketjuja, nahkahousuja ja silvottuja paitoja vielä viidenkin vuoden päästä.

Pyöriskelin eilisen illan ahdistuksessa. Olin jälleen kerran kyllästynyt siihen, että muotimaailma käyttää aivojani trendien väliaikaisena säilytyspaikkana. Mietin, loppuuko ostaminen ja eri tyylien kiertokulku milloinkaan. Toteanko koskaan, että nyt vaatekaappini on täydellinen? Että en enää tarvitse yhtään uutta vaatetta koko eloni aikana?

Ehdin jo päättää, etten enää koskaan seuraa muotiblogeja. Ne kun vain lyhentävät trendien elinikää ja kuluttavat tyylit loppuun ennätysajassa. Päätin, että tästä edes pidän vain vaatteita, jotka ovat juuri menneet pois muodista. Ainakin tietäisin, etten juokse uusien trendien perässä. Ei sillä, että koskaan yrittäisin olla muodikas. Manipuloitu mieleni vain suunnilleen vuoden välein luulee löytäneensä todellisen, pysyvän, täydellisen tyylin - joka kuitenkin lopulta paljastuu vain uudeksi muoti-ilmiöksi.

Lopulta päätin, ettei synkistely auta. Aion nähdä trendimanipulaation positiivisena haasteena. Haasteen idea piilee siinä, että kaikkien tässä hetkessä houkuttavien vaatteiden joukosta minun on osattava valita vain ne, joita olen valmis käyttämään vielä kymmenenkin vuoden päästä. Tavoitteeni on sitoutua jokaiseen ostamaani vaatekappaleeseen. Annan niille vaikka nimet ja juhlin niiden syntymäpäiviä, jos se on ainoa tapa pitää turhat ostokset poissa ja omat vaatteet lähellä.

Tänä aamuna kaivoin vaatekaapistani revityt farkut. Kulahtaneen trendin sijaan katsoin suloisia repeämiä ja vaaleita maalitahroja, jotka kihlattuni taikoi viime kesänä omilla kätösillään ja juuri sopivanlevyisiä lahkeita, jotka äitini kavensi varta vasten. Annoin farkuille nimen Russell ja yhdistin ne H&M:ltä kahdella eurolla ostettuun, käyttämättömään paitaan, joka näyttää ihan Liviltä. Tämä ei ehkä ole se yhdistelmä, jota manipuoloitu mieleni janoaisi, mutta se on sille ihan oikein. Ehkä seuraavaksi se tarttuu kaupassa kahden euron polyesternapapaidan sijaan laadukkaaseen, v-aukkoiseen puuvillapaitaan.
Photobucket
Napa nolosti vilkkuen: Jenna

maanantai 15. kesäkuuta 2009

Photobucket
Olen virallisesti yli vetoketjuista, niiteistä ja revityistä vaatteista. Klassiset perusvaatteet ja nostalgia tekevät oloni turvalliseksi. Ylisuurissa rilleissäni, raitapaidassani, trenssissäni ja vakosamettihousuissani näytän samalta kuin äitini 70-luvulla. Lookista puuttuu enää vaaleansininen Volkswagen Kupla.

Nostalgista lämpöä ja trenssin suomaa turvaa tässä tarvitaankin. Taivas on harmaa, maailma näyttää tylsältä, ruoka maistuu pahalta ja tuntuu, että kaikki pienet asiat, minä mukaan lukien, ovat väärässä paikassa väärään aikaa. Väkisinkin tulee äitiä ikävä.

-Jenna

torstai 11. kesäkuuta 2009

Free my fake eye lashes

Photobucket
Photobucket
Photobucket
Photobucket
Nuokuin divaanilla telkkaria katsoen ja purkkaa jauhaen, kun kuulin vaatekomerostani murinaa. Seurasin ääntä, joka johti komeron alahyllylle. Tekoripsikokoelmani siellä karjui. Pölykerroksen alta pilkottavat räpsyttimet mulkaisivat lököhousujani ja meikitöntä ihoani inhoten. Sitten ne esittivät vaatimuksensa: Haluamme ulos, mielettömiin juhliin!

Minä jäisin mielelläni kotiin katsomaan Frendien uusintoja ja mussuttamaan kurkkuvoileipiä. Mutta ripset janoavat arvoistaan seuraa. Pitkän keskustelun jälkeen pääsimme yhteisymmärrykseen siitä, millaisiin juhliin voisimme lähteä:

1. Juhlia vietetään jossakin ihanassa paikassa, mieluiten alkuillasta. Ei tungosta, ei tupakansavua, ei jumputtavaa musiikkia. Maksimissaan 25 kutsuvierasta. Tilaisuus järjestetään tietysti jonkin mielenkiintoisen, ihanan ja ajankohtaisen asian - tai sitten minun - kunniaksi.
3. Pöytä - tai no sanotaan suoraan - pöydät notkuvat mehukkaita herkkuja. Ruokalistalla on ainakin mansikoita, ananasta, kolmea eri mineraalivettä, ainakin viittä eri suklaalajiketta (lisäpisteitä Fazerin keksisuklaasta ja Maraboun Digestive –suklaasta), lättykakku, kanavartaita, cashew-pähkinöitä ja kirpeitä karkkeja.
4. Ohjelmassa on rentouttavia hoitoja ja pari mielenkiintoista puheenvuoroa. Jokaisella vieraalla on kotoisa, tärkeä ja tervetullut olo. Kaikki puhuvat kauniin pehmeällä äänellä ja artikuloivat hyvin. Jokainen, joka tarttuu mikrofoniin, sanoo jotakin viisasta eikä kukaan yritä heittää väkinäisiä vitsejä. Puhujat saavat plussaa hypnoottisesta äänestä, jonka tahtiin voi ottaa pienet nokoset.
5. Illan kuluessa vieraille pudotellaan pieniä lahjuksia. Suurin yllätys on kuitenkin säästetty loppuun. Kun poistun, takki autetaan päälleni ja käteeni ojennetaan kaksi laadukasta, omaperäistä ja arvokasta goodie bagia. Minulle hymyillään aidosti, annetaan spontaani poskisuudelma ja kerrotaan, kuinka ihanaa minuun oli tutustua.

Muuta minä ja tekoripseni emme vaadi. Helppoa, eikö?
Kutsut meille voi lähettää blogin oikeassa reunassa näkyvään osoitteeseen.
Kiitos.
-Jenna

tiistai 9. kesäkuuta 2009

Photobucket
"Vene on varmimmassa turvassa
silloin kun se on satamassa,
mutta ei veneitä ole rakennettu sen vuoksi."

Paulo Coelho: Pyhiinvaellus

Rauha jälleen maassa ja mahassa. Ei ole sellaista paniikkia, jota hyvät ystävät ja maistuva ruoka eivät lieventäsi.

Onko joku nähnyt Mimmi ja Varis -leffan? Olen ihan kuin se varis: hytkyn ja hermoilen, heilutan venettä ja pelkään hukkuvani, vaikka meri on todellisuudessa täysin tyyni.

Olo on vieläkin vähän hutera, mutta yritän vaatteiden avulla taivuttaa itsestäni koivuja halailevan ja SMG:n suvilauluja kuuntelevan luonnonlapsen. Päällä siis Vilan valkoinen keijumekko, Benettonin jokapaikan trenssi ja Ril'sin täydelliset korkokengät. En valita.

-Jenna

perjantai 5. kesäkuuta 2009

Tänään selvitin, mitä stressaantunut ihminen tekee shoppaillessaan. Hän häärii ja pyörii, repii vaatteita päälle ja pois sovituskopeiksi naamioiduissa vessoissa, hikoilee ja haluaisi lähteä kotiin, muttei jaksa - ja lopulta ostaa pehmeitä, turvallisia neulosvaatteita, joissa voi kuvitella olevansa rentoutunut ja onnellinen.

Olisin siis tänään Fashion Stock Salesissa Tampereen Siperiassa. Vaatteiden ja puheensorinan ympäröimänä pystyin melkein häätämään pari päivää päässäni pyörineet äänet: "Tampere vai Pori? Mediajohtaminen vai Creative Business Management? Yhteiskuntatieteet vai Kauppakorkeakoulu? Muutto vai jääminen?"

Kuitenkin heti, kun joku kysyi kuulumisiani, aloin vuodattaa, pälpättää, analysoida ja pyöritellä opiskeluvalintaani. Lopulta huomasin penääväni satunnaisten vaatesuunnittelijoiden mielipiteitä eri opiskeluvaihtoehdoista. Viimeistään siinä vaiheessa tajusin, että minun on lähdettävä kotiin ja tehtävä päätökseni nopeasti tai karkoitan kohta kaikki ihmiset ympäriltäni. Mutta päätös ei ole vieläkään tullut luokseni. Pikku hiljaa alkaa näyttää siltä, että minun on palkattava jokin konsulttiyritys tekemään päätös puolestani.
Photobucket
Jep, tiedän. Kuulitte jo tarpeeksi. Siispä eteenpäin. Kannoin outletista kotiin ensimmäisessä kuvassa olevan Vainioseitsosen harmaan mekon ja toisessa kuvassa näkyvän Veronique Branquinhon mustan mohairneuleen. Rakastan niitä molempia.

Nyt siirryn uuvuttavine juttuineni läheisteni kimppuun. Ystäväni ja Aleksin sisarukset ehkä luulevat, että heitä odottaa rentouttava peli- ja grillausilta kanssamme. Voi raukkoja, kun huomaavat, millaisen stressipesäkkeen saavat seurakseen...

Loistavaa viikonloppua jokaiselle toivottaa:
ylikierroksilla käyvä, hikoileva, ruokahaluton ja kireä Jenna

perjantai 29. toukokuuta 2009

Photobucket
Photobucket
Olen valehtelematta viettänyt kuluneen viikon kahdessa asussa. Siitä ensimmäisestä en keksi mitään sanottavaa ja toinen näkyy kuvissa.

AA:n jumpsuit on täydellistä lomakamaa. Olen pukenut sen päälleni aamulla, käynyt sen ja koiran kanssa lenkillä, syönyt, juonut ja kirjoittanut se päällä ja jorannut siinä päivän viilettyä illaksi.

Älkää turhaan luulko, että olisin aloittanut klubbailun. Ei, sellaiseen on liian vanha ja laiska. Olen tällä viikolla vieraillut tanssinopettajana ystäväni ohjaamassa voimisteluryhmässä.

Ryhmän tytöt pitävät minua todennäköisesti joko rentona ja suhtis hauskana tyyppinä tai sitten ylienergisenä, itserakkaana kusipäänä. En vain yksinkertaisesti mahda sille mitään, että kun pääsen tanssimisen makuun myös juttuni alkavat kulkea odottamattoman löysillä raiteilla. Valio-voimistelijat: jos luette tätä, pyydän anteeksi kaikkia huonoja vitsejäni ja holtitonta venkoiluani.

Tanssimisesta tuli mieleeni, että katsoin eilen pitkästä aikaa Ellen DeGeneresiä. Olen ollut yli viikon niin irrallani normaalista elämästäni, että päivittäinen Ellen-annokseni on jäänyt saamatta. Kun taas pitkästä aikaa kuulin ohjelman polkevan tunnarin, olo muuttui hetkessä leppoisaksi ja mukavan kotoisaksi. Mieleni valtasi myös kevyt kateus. Miksi minä en ole keski-ikäinen lesbo?

Helteistä huliviliviikonloppua toivottaen: Jenna the jumpsuit

tiistai 26. toukokuuta 2009

Pehmeä puhallus

Photobucket
Ystäväni Josephine tuli eilen luokseni yökylään. Joimme kolme litraa mineraalivettä, kuuntelimme Bitter:Sweetia ja paistoimme vohveleita. Ennen unen tuloa piirsimme sormenpäillä toistemme selkiin. Jose kuvitti iholleni kaikki Muumilaakson hahmot. Minä olin liian väsynyt kuviohin. Hänen selkäänsä syntyi pelkkää epämääräistä unipölyä. Jose kopisteli kotiinsa jo pari tuntia sitten, mutta toinen tyynyistäni tuoksuu vieläkin hänen lakritsaiselta hajuvedeltään ja kaikkialla leijuu pehmeän turvallinen ystävän läsnäolo.
-Filippa

keskiviikko 20. toukokuuta 2009

Photobucket
Ensimmäinen asia, jonka huomasin tänä aamuna, oli että tukkani on rasvainen. Toinen havainto oli, että ainoa mekko, jota kehoni ja mieleni janosivat on rypyssä. Luonnollinen ratkaisu olisi ollut käydä suihkussa ja tarttua silitysrautaan. Mutta ei tehnyt mieli. Ainoa vaihtoehto oli hämätä.

On kolme asiaa, jotka auttavat sellaisina päivinä, kun luontainen homsuisuuteni puskee pintaan:
1)Vetäisen jalkaani korkeimmat korkkarini.
2)Taputtelen huuliini meikkipussini räikeintä punaa.
3)Puen kaiken ryppyisen ja nuhjuisen päälle raamikkaan trenssin.

Tämänaamuinen lamaannus oli sitä laatua, että tartuin kaikkiin kolmeen oljenkorteen. Päällä siis Zaran mekko, trenssi ja huivi, H&M:n sukkahousut, Ril’sin korkokengät ja MAC:n huulipunaa.

Nyt tämä laiskimus lähtee Helsingin kautta parhaan ystävän hoiviin Espooseen. Luvassa on syvään hengittämistä, ulkoilman haistelua, nukkumista, puhumista ja syömistä. Vaatekaupat ja kaikki suorittamiseen viittavat aktiviteetit kierrämme kaukaa.

Oikein mahtavaa loppuviikkoa jokaiselle. Voikaa hyvin ja haiskaa hyvältä!

Terveisin: Jenna, joka näyttää kyllä usein vähintäänkin mähläiseltä, mutta harvemmin lähtee ulos ilman hajuvettä, deodorantista puhumattakaan

maanantai 18. toukokuuta 2009

Photobucket
Mitä jokainen itseään kunnioittava nainen tekee, kun pomot hengittävät niskaan, tutut kadut, ruuat ja kaupat tympivät ja kavereiden jutut toistavat itseään? Pakkaa laukkunsa, hyppää koneeseen ja jättää työnsä assarinsa hoidettaviksi. Tietysti.

Se, joka väittää, etteivät ongelmat pakenemalla parane, ei varmasti ole kokeillut ekstempore Miami-lomaa. Aurinko paistaa, tukka on hyvin ja kynsissä kiiltelee manikyyrin jäljiltä uusi pinkki lakka. Minua ärsyttää vain yksi asia. Jos yksikin mies vielä sanoo, että silmäni ovat yhtä siniset kuin Miamin taivas, oksennan koneessa syömäni Ceasar-salaatin.

-Maja

keskiviikko 13. toukokuuta 2009

Photobucket
Tulipa siitä hymystä mairea! Mutta ei todellakaan syyttä: netti toimii vihdoinkin! Eilisiltainen ilo oli vain hetkellistä. Yhteys kesti kokonaiset kymmenen minuuttia. Onneksi isoveli pelasti ja toi minulle ystävänsä vanhan modeemin. Ja tänään kaikki toimii. Nettiyhteys toimii, uusi modeemi toimii, ilma toimii, pää toimii, housut toimii, laukku toimii, lasit toimii, no tukka ei toimi, mutta se nyt ei ole mikään yllätys.

Kiitos vielä kaikille eilisestä tuesta. Kärähtänyt modeemi oli erottaa meidät mutta mehän nousimme sieltä! Ja olemme varmasti nyt entistä vahvempia.

Jonkun pitäisi ehkä palkata minut urheilujoukkueen tsemppaajaksi. Ainakin Leijonat hyötyisivät kunnollisesta psyykkauksesta. Ei pidä pelätä häviötä, vaan rakastaa voittoa - tätä lausetta tulin hokeneeksi koko taannoisen Suomi-USA pelin viimeisen erän ajan.

Jep, joku on haahuillut koko päivän kaupungilla ilman ruokaa ja järjellistä seuraa. Säästän teidät enemmiltä hajanaisilta lauseilta, lopetan nyt ja palaan huomenna virkeämpien ajatusten kera. Tai niistä ajatuksista en mene takuuseen, mutta siitä paluusta kyllä.

Terkuin: Jenna, joka harkitsee tosissaan, pitäisikö blogiin lisätä kategoria: My modem

keskiviikko 6. toukokuuta 2009

Kaksi suurta miestä

Photobucket
Nauran harvoin ääneen, mutta hän saa minut usein hymähtelemään. Itken pikkuisen silloin tällöin, hänen takiaan ulvon ääneen. Joskus tuntuu, että hän on ryöminyt syvälle aivoihini ja pelaa outoja pelejä mielelläni, sielullani ja uskomuksillani. Paulo Coelho nimittäin.

Samaa voisi kai sanoa siitä toisestakin tärkeästä miehestä. Siitä, josta Paulon kanssa kirjoitamme.
”....(hän) matkasi ympäri maailmaa ja antoi siipiensä kasvaa, kun minä taas yritin kasvattaa juuriani.”
Paulo Coelho: Istuin Piedrajoen rannalla ja itkin

-Filippa

maanantai 27. huhtikuuta 2009

Photobucket
"Maailma on täynnä ihmisiä, jotka ovat lopettaneet itsensä kuuntelun
tai kuuntelevat ainoastaan lähimmäisiään oppiakseen
mitä heidän pitäisi tehdä,
kuinka heidän kuuluisi käyttäytyä
ja millaisten arvojen vuoksi heidän kuuluisi elää."

Joseph Campbell

Kuinka ironista, että kaltaiseni kaikkea pelkäävä kontrollifriikki kuulee omat ajatuksensa selvimmin moottorikelkan kyydissä, kun voi vain pitää kiinni. En pidä vauhdista enkä vaarallisista tilanteista, mutta moottorikelkkailu mystisissä maisemissa on maailman parasta terapiaa.

Yllä oleva kuva on omistettu Millalle. Se on otettu meille molemmille tärkeissä maisemissa, Kuusamon Kitkan jäillä. Kuvanottohetkellä aurinko väreili ja tuuli pauhasi niin lujaa, että pysyin valtavissa haalareissani hädin tuskin pystyssä.
 
UA-31293991-1