Pehmeä vastarinta

Lupaan, että kirjoitan sellaisia "Kääk, nyt tapahtuu meikäbloggaajalle superjänniä asioita, joista kerron lisää ensi vuonna!" -tyyppisiä postauksia tasan kahdessa tilanteessa:

1. Jos minut on valittu Tanssii tähtien kanssa -ohjelmaan Marko Keräsen tanssipariksi tai:

2. Jos Taffel päättää omistaa minulle oman sipsimaun (jotain etikkaan ja merisuolaan liittyvää, kiitos).

Milanon reissu ei osu kumpaakaan kategoriaan, joten totean, että reissun funktio oli kiinnostava, muttei mitään sellaista, mihin meidän kannattaisi tai tarvitsisi tänään keskittyä.

Tänään meidän kannattaa keskittyä olennaiseen. Parin tunnin päästä alkavaan viikonloppuun ja siihen, että meikä löysi Milanosta uuden neulepuseron. Tai pari.

Kyllä. Oli kesä tai talvi, löydän kaupasta nykyään pelkästään farkkuja ja neuleita. Ja annan sen olla niin, sillä Suomen säässä ei ilmeisesti juuri muuta tarvita.

Kuvien neule löytyi Benettonin miesten osastolta, tietty, ja se päällä pystyn tänään lähes hyväksymään sen, että Suomen kevät, joka näyttää jännästi syksyltä, kettuilee minulle ikkunan takana.

Antaa kuulkaa sataa, saakeli.

Meikällä on vaatekaapissa kymmeniä neulepuseroita, jääkaapissa pari pulloa ED:iä kylmenemässä, kassissa purnukka maailman parasta itseruskettavaa ja kotona kirkasvalokuulokkeet, joihin en epäröi tarttua, mikäli tämä alennustila jatkuu.

Kärsivällisyyttä teille kivoille muina gandheina toivoo: Jenna, joka tietää näyttävänsä ylimmäisessä kuvassa aika saakelin raskaalta muotibloggaajalta, muttei editoi, vaan antaa senkin kukan kukkia

Sovitaanko, että jos lähtee just Milanoon, ei tarvi muistaa, miksi Suomessa liputetaan tänään?

Väliaika, kahvia ja pullaa!

Meikä lähtee kuulkaas loppuviikoksi työmatkalle Milanoon.

Ja niin kuin moni kiva asia universumissa, tämäkin reissu tuli pyytämättä ja yllätyksenä.

Heitin aamutohinoissa American Apparellin viikonloppukassiin kokoelman sekalaista kamaa. Sandaalit. Kynän ja paperin. Farkkusortsit. Todennäköisesti liikaa nesteitä. Energiajuoman. Ja kameran.

Lupaan palata kuvin ja tunnelmin jahka kykenen.

Siihen asti ajatellaan toisiamme lämmöllä, syödään sopivasti hiilareita ja otetaan relasti.

toivoo: Jenna, joka tajusi juuri unohtaneensa puhtaat pikkarit ja hammastahnan

Kuvat: paras ystäväni Paula, joka pysyy jollakin maagisella tavalla menossa mukana, hengessä ja lihassa, käsikynkässä ja kameran varressa

Näin minä häröilen matkallani

Useimmiten sitä ajattelee jotakin. Tai ainakin tuntee. Iloa. Pelkoa. Jännitystä. Levottomuutta. Surua, väsymystä tai voitonriemua.

Ja pukeutuu sen mukaan. Jättiläismäiseen turvaneuleeseen ja poikaystäväfarkkuihin. Uuteen, istuvaan “meikä rokkaa” -mekkoon. Tai jämerään jakkuun, jossa on ihan päällikkö olo.

Sitten on tälläisia päiviä, joina en kivasti tunnista yhtään tunnetta.

En niin mitään.

Painelen vain menemään. Vastaan puhelimeen. Sovin tapaamisia ja puhun suvereenisti rahasta. Kirjoitan miljoona mailia ja muistan yhtäkkiä, että minulla on poikaystävä, viisi tai kuusi kämppistä ja siivousvuoro.

Ainoa, mitä tällaisena päivänä voi minun nähdäkseni tehdä, on pukeutua sekamelskan mukaan, ilman mitään loogisia referenssejä tai viitteitä catwalk-lookkeihin tai muodin historiaan.

Vetää summan mutikassa päälle trikoopaidan ja liian lämpimän neuleliivin, jossa hikoilee lopun päivää. Sujauttaa siitäkin huolimatta niskaan vielä valkoisen nahkaliivin, ihan vain, koska haluaa kietoutua koko päiväksi nahkaiseen halaukseen.

Sujauttaa levottomat jalat lenkkareihin, koska korkkareilla ei kerkiä ajoissa perille.

Niin ja tietty korkata matkalla ED-energiajuoman tai Batteryn, joka pitää huolta siitä, että päässä kohisee. Sillä tavalla mukavasti ja säännöllisesti, palaverista ja puhelusta toiseen.

Kssssssh. Kuulittehan? Päivä on korkattu ja uudet häröilyt voivat alkaa!

Kutkuttavan kaaoksen keskeltä kanssanne energiajuomalla skoolaa: Jenna, joka antaa tällaisessa vauhdissa hiustenpidennyssinettien ja Nokian kosketushanskojen näkyä

Toivon teille yleensäkin hyvää. Mutta tässä hetkessä toivon teille parasta.

Kahteen sanaan kiteytettynä: omaa Paulaa.

Tiedän, että olen ylistänyt teille parasta ystävääni ennenkin. Mutta juuri nyt, tässä kahvilassa istuessani, olen kuin sellainen herätysjuhlilta tullut uskovainen, joka ei osaa olla hiljaa.

Siinä se vaan istuu niin nättinä ja ottaa meikänörtistä valokuvia. Pitää kiireisenä, ennen kuin ruoka-annokset saapuvat.

Koska tietää, että odottaminen tekee minut levottomaksi.

Raahaa valittamatta itsensä ja puoli omaisuuttaan kahvilaan, jotta voimme leikkiä luovia ajatustyöläisiä, jotka tekevät mitä tykkäävät, missä tykkäävät. Töitä lauantaina, jos siltä tuntuu.

Ojentaa kynsiviilan, kun käteni tärisevät energiajuomasta.

Ei häpeä, kun käperryn kahvilan sohvalle lepäämään. Vaan silittää.

Vannoo, että viini lauantai-iltapäivällä on nerokas idea, vaikka juo itse vain vettä.

Lähettää muina enkeleinä alla olevan biisin. Ihan vain jotta ajatteluryppyni sulaisivat kesken töiden hetkeksi hymyyn.

Ja itkee tietty sen perään seurakseni julkisella paikalla, sellaisia hurmoksellisia kyyneliä.

En tykkää neuvoa muita, mutta jos minulta kysytään, on aika selvää, kumpaan kannattaa sijoittaa: lauantai-illan viettoon hurmaavien miesten kanssa tai sellaisten etsimiseen vai sielunsiskon energioissa lillumiseen ja lepäämiseen.

Koneen takaa kuittaa: Jenna, Paulan ja toisinaan myös universumin oma lellipentu

Painahan playta, lähetä jollekin olennaiselle ja niiskuta kanssamme.

Viisautta vessasta

Helkkari. Siinähän se tuli, neljässä sanassa koko viikon henki kiteytettynä.

Koska työkaverin rustaama vessaviisaus kertoo kaiken olennaisen, tyydyn vain toivottamaan teille parhaille kaikista killereintä perjantai-iltapäivää.

En tiedä, oletteko tunteneet ensimmäisen työviikkoni jännityshien kainaloissanne, mutta meikkis on tuntenut puhaltamanne hyvän tuulen hiuksissa ja tukevan käden hartioilla.

En tiedä sitäkään, mitä olen tehnyt ansaitakseni teidät. Mutta tiedän, että olette ja se saa minut virnistämään.

Rakkautta ja hyvää musiikkia hanit: Nina Simonen tahtiin toivottaa Jenna

Olin valmistautunut viettämään vapun räp-teemabileissä, mutta päädyin Katajanokalle. Nättimekkojuhliin, joissa kauniit ja älykkäät teekkarit ja kylterit skoolasivat ja puhuivat fiksuja.

Minä tein samaa, tietty, mutta lippalakki vinossa ja pepun peittona maailman lyhyimmät seksifarkkusortsit.

Joo, ei se ollut ihan sama asia.

Vaan monin verroin hauskempaa.

Sieluni, joka hakeutuu noin luonnostaankin vähän ryhmän ulkonurkille, sai kerrankin levätä. Kyllä, yksi ei kuulunut joukkoon, meikäräppäri, mutta vaikka kaikki tajusivat sen, sillä ei ollut mitään väliä.

Ihmiset kehuivat kohteliaasti H&M:n Marni-korviksia ja käsikorua, joita en normaalisti ikinä pukisi päälle yhtä aikaa.

Toivottivat ihanaa vappua ihan sydäntensä pohjasta.

Olivat kivoja, niin kuin ihmiset noin niin kuin yleensäkin ovat.

Puolen yön paikkeilla löysin sinne räp-bileisiinkin. Ja tunsin edelleen kuuluvani. Näköjään siihen tarvitaan vain se, että on hereillä, puhuu ja kuuntelee. Hymyilee, jos siltä tuntuu.

Ihmisrakasta torstai-iltaa toivottaa: Jenna, oman elämänsä Fat Joe

Valkoinen kauluspaita tarkoittaa uutta alkua

Tietääkö joku, miten muotilehden toimituspäällikön tulisi pukeutua?

Toivon, että jotenkin näin. Tänään oli nimittäin meikäneurootikon ensimmäinen työpäivä elokuussa julkaistavan Costume-lehden ja nettisaitin päällikkönä. Ja voi poijjat, että oli jännää.

Uusi MacBook Pro ei ole ihan vielä kaveri. Kalenterini on hujan hajan. Unohdin jo puolet uusien kavereiden nimistä eikä puhelinkaan toimi.

Mutta meikä se vaan kohentaa vähän sinne päin silitetyn paitansa kauluksia, katsoo tyynenä eteenpäin ja jatkaa matkaa, vaikka tietää vasta osittain, mihin on menossa.

Äitin ja iskän mielten rauhoittamiseen haluan kuitenkin käyttää tässä välissä kahden rivin verran: Kaikki on ihanasti ja seuraavaksi menen syömään niin isosti ja rasvaisesti, että kuulette maiskutuksen aina sinne Eurajoelle asti.

Teille muille näytän peukkua ja rauhanmerkkiä. Vaikka puhelin ei vastaa, minut löytää aina täältä ja Hakaniemen ympyrätalosta.

Ja jos siellä on joku, jota laillani jännittää, lupaan, että et ole eksyksissä. Universumi on tehty heittäytymistä, ei hallitsemista varten. Ja kaikki elämisen arvoinen tapahtuu juuri tässä ja juuri nyt. Juuri näin, vähän yllättäin.

Loppuriimittelyynsä tyytyväisenä kuittaa: väsynyt mutta onnellinen Jenna