perjantai 6. maaliskuuta 2009

Cheap Friday

Photobucket
Tiedättekö sen juttutyypin, jossa haastateltavalta kysytään, miten hän viettäisi täydellisen päivän? Minusta tuntuu, että olen elänyt koko viikon sitä täydellistä päivää.

Olen piirtänyt ja kirjoittanut. Käynyt kahvilla ja salilla. Hymyillyt ihmisille, vilkuttanut lapsille ja koirille. Nukkunut vähän mutta hyvin. Olen jättänyt arjen taakseni ja lipunut kevyesti päivästä toiseen. En ole muistanut syödä ja silloin kun olen syönyt, olen syönyt jotain todella ihanaa ja rasvaista. Enkä silti ole lihonut. Päinvastoin. Maha näyttää joka päivänä pienemmältä.

En ole vaivaunut päivittäisiin rutiineihin, kuten hiustenpesuun tai ihon puunaukseen. Mutta sekään ei haittaa. Ihoni on pysynyt hyvässä kunnossa eivätkä hiukseni kerta kaikkiaan jaksa rasvoittua. Niin käy aina, kun päätän irtautua todellisuudesta. Kehoni vaipuu lempeään, valoisaan tyhjiöön, jonne lihoaminen, ihohuokosten tukkeutuminen ja hiusten rasvoittuminen eivät yllä.

Kuvassa minulla on uudet tummansiniset sammarit, jollaisia olen etsinyt jo monta kuukautta. Eilen tassuttelin H&M:lle ja löysin ne kahdella eurolla. Juuri tällaisia onnellisia sattumuksia viikkoni on ollut täynnä. Jos tämä on unta, älkää nipistäkö.

Ihanaa viikonloppua jokaiselle,
-Jenna

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

 
UA-31293991-1