perjantai 29. kesäkuuta 2012

Bongaa kuvista (parillakin tavalla) tärähtänyt muotibloggaaja

Image Hosted by ImageShack.us
Image Hosted by ImageShack.us
Image Hosted by ImageShack.us
Ei paniikkia. Kakkapostaus ei ole kuvista huolimatta saamassa jatko-osaa.

“No mitä hittoa sä sitten otat asukuvia pöntön äärellä?” kysyt ehkä.

Ei helkkari mitään ideaa.

Ilmeisesti tehostamiseen orientoitunut mieleni näki palaveriputken keskeyttäneessä vessakäynnissä mahdollisuuden asupostaukselle.

Aika jännä.

Alan kaikesta päätellen olla viikonlopun ja hetken päässä häämöttävän kesälomaviikon tarpeessa.

Ihan vain perinteisesti hyvää perjantaita toivottaa: Jenna

Luulitko, että unohdin taas kertoa, mistä vaatteet ovat? Ehei, niin pihalla en sentään ole. Hihaton paita H&M, takki Rodebjer, farkut Acne, kengät See by Chloé.

keskiviikko 27. kesäkuuta 2012

No okei, vähän näkyy pikkarit läpi, jos oikein zoomaa

Image Hosted by ImageShack.us
Image Hosted by ImageShack.us
Ei hätää, äiti ja iskä.

En mennyt töihin näin vähissä vaatteissa.

Tai no okei, myönnetään. Vähän menin.

Kymmeniksi minuutiksi. Mutta lupaan, ettei kukaan nähnyt.

Lopun päivää lupaan viettää visusti kotona, omassa huoneessani, läppäri tanassa. Ja editoida Costumen sivuille tulevia juttuja kuin pieni pupu. Niin maan perkuleen tehokkaasti ja päämäärätietoisesti.

Tiedän, ettei tämä elämä suorittamista varten ole. Mutta juuri nyt en malta odottaa sitä yli-ihmisoloa, johon voin iltapäivällä vaipua, kun kaikki nämä sata sydämeni päällä lepävää asiaa ovat ojennuksessa.

Kirkasotsaista työpäivää kuomille toivottaa: Jenna

Mekko: Helmut Lang, kauluspaita: Gap, villaneule lanteilla: Uniqlo, elämää liikuttavan paljon kahdessa kesässä nähneet ja siksi ah, niin paskaiset kengät: Marc O'Polo, Kangaskassi:Samuji

maanantai 25. kesäkuuta 2012

Näettekö, miten se möllöttää? Ihan siinä sulostelevien silmien takana: Syyllisyys

Image Hosted by ImageShack.us
Ei perkule. Jäin eilisiltana rysän päältä kiinni.

Ja kämppisystäväni Paula tallensi sen kameralle.

Teoriassa valmistauduin muina hidastajina yöunille ja nautiskelin edelleen mökkireissun jälkilämmöistä omassa sängyssäni.

Käytännössä sormeni sivelivät vikkelästi puhelimen sileää pintaa ja silmäni vaelsivat samaan aikaan parinkin sosiaalisen median päällä.

Normaalisti pohtisin tässä kohtaa, mikä minussa on vikana.

Miksi päästän miljoona sanaa, kuvaa ja ideaa sisälle aivoihini kesken seesteisen sunnuntai-illan, vaikka lupasin pysyä poissa? Miksi annan kaiken maailman asioiden kirittää kehoni kierroksille, kun voisin yhtä hyvin vain kadota kainaloon ja ylipitkän kirjan sivuille?

Mutta tällaisenä poikkeuksellisen masentavana sademaanantaina en todellakaan halua mennä itseeni.

Vaan olen reippaasti se itsekäs iltatähti, joksi olen syntynyt. Ja syytän epäonnistuneesta nettilakostani muita.

Lähinnä poikaystävää, joka jätti puhelimeni aivan liian näkyvällä paikalle pöydän kulmalle. Ja katosi samoihin aikoihin itse Facebookin syövereihin (sekin rikos tallentui onneksi samaisiin kuviin).

Teon nimike on rikokseen yllyttäminen ja rangaistukseksi vaaditaan vartin hartiahierontaa tai jaettua pläskipitsaa.

Rangaistus laitetaan käytäntöön heti, kun tämä paskamaanantai on paremmalla puolellaan. Toivottavasti aiemmin kuin myöhemmin.

Mieluiten heti.

Itseruskettavalta tuoksuvaa (huom ei haisevaa) ja mustalta (toivottavasti kuivalta) jättineuleelta tuntuvaa maanantai-iltaa kaikille toivoo: Jenna

torstai 21. kesäkuuta 2012

Ei saakeli mitä söpöstelyä

Image Hosted by ImageShack.us
Image Hosted by ImageShack.us
Image Hosted by ImageShack.us
Ootteko nähneet meikäläistä pitkään hetkeen näin muikeana?

No ette varppina ole.

Poikkeuksellisen keikistelevä preesenssi johtuu tasan yhdestä syystä.

Siitä, että muistin, että minulla on päässäni silmäluomet, joille voi lätkiä meikkiä.

Ja meikkipussin pohjalla poikkeuksellisen hyvä luomiväri, Giorgio Armanin Eyes To Kill, joka luiskahtaa silmille silkkisesti, jos ei ihan sekunneissa, niin ainakin minuuteissa.

Kylä kelpaa.

Tänään en edes aio unohtaa vaatecreduja, vaan huudan ne näkyville heti tähän näin: Kukkapusero Zarasta, farkut Acnelta ja kengät viime kesältä Marc O'Polosta.

Ai että on bloggaajalla kaikkensa antanut olo.

Vielä loppuun yksi juhannusbiisi ja sen jälkeen kolmen päivän meikitön, koroton ja muutenkin täysin edustuskelvoton viikonloppu voi alkaa.

Kokkoja, kaljoja, juhannusheiloja ja muita letkeitä kavereita horisonttiinne toivoo: Jenna, joka luovuttaa kohta koneen, kännykän ja iPadit poikaystävän tarkasti varjelemaan piilopaikkaan

keskiviikko 20. kesäkuuta 2012

Jenna K: Äänisalaisuuden puolesta!

Image Hosted by ImageShack.us
Työpöydällä ja mielessäni lepää sata salaisuutta. Kuvia ja sanoja, ideoita ja ihmisiä, joista toivon teidän ilahtuvan elokuussa, kun ensimmäinen Suomen Costume lätkäistään lehtihyllyihin.

Olen aika varma, että tässä käy vielä niin, että kun lanseeraus on takana ja kaikki pikku yllärit julki, meikälle iskee syvä tylsyyden ja tyhjyyden tunne.

Koska onhan se niinkin, että pikku salaisuudet pitävät mielen ja salaisuuksia suojelevan kielen liikkeessä.

Tänään yksi salaisuuksista, Costumen kansimalliäänestys, pölläytettiin päivänvaloon.

Vastasyntyneenä salaisuusnarkkina en tietenkään painanut julkisesti peukkua, vaan lompsautin oman ääneni menemään yksityisenä inbox-viestinä Costumen Facebook-ryhmän kautta.

Suosittelen tekemään saman tämän linkin takaa.

Siitä tuli lähes yhtä juhlava olo kuin tovi sitten pressanvaaliuurnalla.

Supisupisupi-terveisin: Jenna, joka miettii onko ihan antikliimaksista, jos paljastan vähän haaveilevani pisamaisesta lanseerauskannesta

maanantai 18. kesäkuuta 2012

"Ja anna meille, tänä päivänä, meidän jokapäiväinen asuinspiraatiomme..."

Image Hosted by ImageShack.us
Image Hosted by ImageShack.us
Luojalle kiitos Jennistä. Jos pimu ei olisi kävellyt viikonloppuna kännykkäkamerani eteen, en tiedä mitä tässä hetkessä tekisin.

Jokainen blogiviikko on mielestäni nimittäin hyvä aloittaa kivalla asukuvalla. Ja vaikka tämä meikän sairaspäivän kotikaapu (musta, vähän itseruskettavalta haiseva) sopii kyllä omaan tilanteeseeni, se ei missään nimessä sovi tarkoitukseen - tai noin ylipäänsä teidän silmillenne.

Mutta onneksi on olemassa kämppikseni Jenni ja sen kukkiva lauantaiasu: Zaran uusi jakku ja saman paikan harmaa pusero. H&M:n farkkusortsit ja Topshopin kengät (niiden perään joku jo Facebookin perustella tiesi kysyäkin).

Tiedän. Aika täydellinen. Oikeastaan melkein mihin tahansa, mutta viime lauantaina Jennin suloisen ystävän 30-vuotissynttäreiden juhlistamiseen.

Ja pieneen kenkienvaihtamissessioon Stockan kulmalla.

En muista, olemmeko puhuneet siitä, että olen opettelemassa aika itsekkääksi. Mutta opettelusta huolimtta, kun yksi elämäni naisista rimpauttaa kesken ystävänsä synttärien ja kysyy, josko mitenkään voisin kiikuttaa viiden kilon korkkarit kotoamme mukanani kaupungille, on vain yksi oikea vastaus:

"KYL MAAR!"

Levollista maanantaita toivottaa: Jenna, joka vannoo, että ellet ole jo näille riveille mennessä rakastunut Jenniin, viimeistään alla olevan pätkän jälkeen olet mennyttä naista tahi miestä:

perjantai 15. kesäkuuta 2012

Perjantai on yhtä blingiä

Image Hosted by ImageShack.us
Arvatkaa mitä teen tänään? Vietän kokonaisen päivän Costumen muotibloggaajan Teemu Blingin kanssa juttukeikalla.

Levitän suojelevat toimituspäällikön siipeni muotipoikamme, Costumen oman Sami Sykön (tai tulevan Anna Wintourin) harteille.

Ihailen todennäköisesti ensin pitkän hetken asua, jonka Teemu on tänään valinnut. Pidän kädestä, jos se on tarpeen. Kikatan epäilemättä iltapäivään mennessä kippurassa.

Ja olen mukana tekemässä juttua, joka ilmestyy ihka ensimmäisen Suomen Costume-lehden sivuilla elokuussa.

Ennen kuin lähdemme lentoon, niin mielettömässä seurassa, että tärisemme vähän molemmat, halusin jakaa teille ensimmäisen kaverikuvamme.

Kyllä, saman, jonka julkaisin Costumen Facebook-ryhmässä jo viime viikolla. (Jos et ole vielä messissä siinä kelkassa, kutsun sinut heti painamaan v Tykkää -nappulaa ja seuraamaan uutislinkkauksia ja toimituksen kulissikurkistuksia täällä).

Olimme tuona kuvan päivänä aika innoissamme siitä, että meillä molemmilla oli sattumalta päällämme nahkaa (minulla Acnen nahkatakki ja Teemulla reteät nahkahousut) ja kuosipaidat, joissa vilkkui vihreää.

Pidimme myös siitä, että kun latasimme kuvan Costumen Facebook-ryhmään, 17 ihmistä painoi pekkua.

Liikuttavin hetki oli kuitenkin se, kun huomasimme, että niiden 17 ystävällisen sielun joukossa olivat minun äiskä ja Teemun iskä.

Niisk.

Täällä aikusten maailmassa me pienet vain painetaan. Vanhempien, kavereiden ja kollegoiden peukkujen ja jaetun viisauden voimalla.

Jännän sentimentaalisissa tunnelmissa perjantaita aloittelee: Jenna

torstai 14. kesäkuuta 2012

Se ei syö burgeria, joka farkkujen repeämistä pelkää - paitsi meitsi, jolla on luotettavat Acnet

Image Hosted by ImageShack.us
Image Hosted by ImageShack.us
Image Hosted by ImageShack.us
Image Hosted by ImageShack.us
Ei kai kukaan teistä (esimerkiksi äiskä?) muuten ollut siinä uskossa, että koska höpisen nykyään tauotta universumista ja tasapainosta, vietän kaiken töiltä liikenevän aikani joogasalissa.

Tai vähintäänkin katsomassa kaihomielisenä merta ja miettimässä jotain suurta.

Sehän ei tietenkään pidä paikkansa. Meikä luuhaa edelleen kaikki illat rutistelemassa sipsipusseja ja muitakin kivoja.

Tai terassilla juomassa kellarilta maistuvaa superkuivaa siideriä ja syömässä lihaa, yleensä hiilarisämpylöiden ja rasvassa upotettujen perunoiden kera.

Kuvissa näkyvän setin vedin Siltasen terassilla tiistaina. Suosittelen.

Lähes yhtä paljon kuin haalistuneiksi kulutettuja mustia farkkuja, jotka sopivat melkein kaiken kanssa. Tämän parin löysin muutamalla kympillä Acne Archivesta Tukholmasta.

Siinä mielessä mahtavat, että farkkukangas kestää ja vetskari pysyy ylhäällä, vaikka söisi koko mättölautasen ihan yksin. Siitäkin huolimatta, että lupasin ennen ensimmäistä suupalaa jättää kaverille jämät.

Sopivan pläskiä torstaita joka iikalle toivottaa: Jenna

tiistai 12. kesäkuuta 2012

Kyllä on elämä kohdillaan, kun toimistopäivät painelevat ohi hujauksessa ja kesäsunnuntait kestävät ikuisuuden

Image Hosted by ImageShack.us
Image Hosted by ImageShack.us
Image Hosted by ImageShack.us
Image Hosted by ImageShack.us
Image Hosted by ImageShack.us
Image Hosted by ImageShack.us
Image Hosted by ImageShack.us
Image Hosted by ImageShack.us
Image Hosted by ImageShack.us
Image Hosted by ImageShack.us
Image Hosted by ImageShack.us
Tulihan siitä sunnuntaista suunnilleen sellainen kuin tilasinkin.

Tarpeeksi nätti mutta ennen muuta niin rento, että sen letkeys tuntuu vieläkin hengitysteissä.

Valitettavasti kuvatkaan eivät onnistu kertomaan sitä, miten naurettavan pitkä päivä oli.

Huolettomalla tavalla lopputon.

Muutamassa hassussa tunnissa ehdin syödä fetapinaatticrepesejä, kirsikoita, vuohenjuustomacaroneja, karjalanpiirakoita, juustoa, pähkinöitä, jogurttia ja pitsaa.

Istua, seisoa, hyppiä ja höpöttää Kauppatorilla, kolmella eri kalliolla, Suomenlinnan lautalla ja pensaikoissa.

Ja lopuksi vielä Mbarin terassilla, jossa odottivat Bassline-festivaalit, kylmä omena- ja päärynäsiideri ja tuttuja tyttöjä. Ja Célinen Cabas-kassi, jonka seurassa häpesin pikkasen sitä, että tukkani oli merituulen tekemässä takussa, meikitön lärvini palanut ja haisevat varpaani rakoilla.

Parasta päivässä oli kuitenkin se, että ennen sitä olin varautunut tuntemaan kateutta, kun Facebook täyttyy kohta kesälomastatuksista.

Mutta tänään uskon täysin tosissani, että selviäisin ilman niitä paria kesälomaviikkoakin, jotka lepäävät kalenterissani.

Nimittäin niin kauan, kun on olemassa viikonloput, kesä taitaa olla meikällä ihan hallussa.

Ja kun vietän viisi päivää toimistossa ja vain kaksi päivää vapaana luonnossa, pystyn ehkä juuri ja juuri pitämään sisäisen luonnonlapseni kynnenaluset ja kengänkärjet puhtaina.

Ja vältyn bikiniostoksilta.

Kaikkea sellaista pelottavaa, kuten uv-säteilyä, uusia uimapukuja ja korkeita kesäkenkiä, turvallisesti toimistopöydän ääressä, pelkästään muotilehtien sivuilta tänään katselee: Jenna

sunnuntai 10. kesäkuuta 2012

Itsevarmasti jo keskellä kuuta julistan: Tasan tässä tulee kesäkuun paras biisi "Haim - Forever"



Upsista, meikkis teki sen taas. Unohti, että osa teistä ei käytä Facebookkia. Tai ainakaan seuraa blogipäivityksiäni sitä kautta.

En koe, että yleisesti missaisitte toimittamani sisällön osalta sen vuoksi mitään ihmeellistä, vain tunkkaisia tai ylituunattuja valokuvia meikittömästä meikästä syömässä pastaa tai ranskiksia, sekoittamassa perjantaidrinkkiä tai tukkaa.

Mutta tiedättekö, tänään jokin olennainen meinasi mennä teiltä ohi korvien:

Sunnuntai-illan pussailu- tai kauluspaidan silitysbiisi, jonka päräytin Facebook-ryhmän seinällä soimaan sen kunniaksi, että 600 ihmistä kehtaa tykätä blogistani tai jostakin sen osasesta (ehkä otsikkokentän fontista?) julkisesti Facebookissa.

Se pistää keskisuuren ajattelijan ja pikku neurootikon ensin hiljaiseksi.

Ja sitten hytkymään.

Juurikin tuon yllä lilluvan riemukkaan uutuukaisen tahtiin. Biisin on tehnyt LA:sta tuleva Haim, jonka muodostavat kolme sisarusta (jotka hengaavat videolla lapsukaisina ja aikuisina, suhteellisen viileästi) ja heidän ystävänsä Dash Hutton.

Jos meikä saisi päättää, tämän biisin tahtiin tampattaisiin jokaisella terassilla koko kesäkuu. Mutta koska määräysvaltani yltää maailman musiikkikaikkeudessa vain makkariini (jos sinnekään), olen superkiitollinen, että musaviisas poikaystäväkarhu tekstasi juuri pitävänsä biisistä ja lisäävänsä sen välittömästi pussailusoittolistalle.

Kauniita unia ja hyvännäköisiä kuvia teille toivoo: Jenna, joka haluaa toki nähdä teidän loppujenkin naamat ja alleviivaa siksi (plus tietty ahneuttaan), että blogin Facebook-ryhmä löytyy siis justiinsa tästä
Image Hosted by ImageShack.us
Image Hosted by ImageShack.us
Image Hosted by ImageShack.us
Image Hosted by ImageShack.us
Image Hosted by ImageShack.us
Image Hosted by ImageShack.us
Paha sanoa, tuleeko tästä kaunis kesäpäivä. Sellainen, joka saa jopa meikkiksen askartelemaan muoviastian täyteen evässalaattia.

Tunnen vähän tarvitsevani sellaista päivää. Piiiitkää kesäpäivää, jonka aikana varpaat ja kantapäät koskevat kalliota ja palanut olkapää kainaloita, rakkaita ja ihan siedettävältä kesähieltä haisevia.

Mutta jos sellaista kesäpäivää ei tule, kestän sen kuin nainen.

Ja teen niin kuin viime viikonloppuna.

Soitan kaverilleni Aleksille, joka ei aina huomaa, että puhelin soi. Mutta kun se huomaa, se vastaa ja hyppää suorilta pyörän selkään. Sanoo, että älä helkutissa ala meikata ja heittää hiusharjan kaaressa huoneen nurkkaan, ennen kuin ehdin tarttua siihen.

Joka ei voisi vähempää välittää siitä, että haluan pitää aurinkolaseja sisälläkin ja istua alas ajattelemaan kesken ostosreissun.

Mutta sitä se ei voi sietää, että seison ja kävelen lysyssä.

Ja pyytää siksi nätisti ja usein
seisomaan vähän suorempana ja puhumaan vähän kovempaa.

Viime viikonloppuna katsoimme yhdessä elokuvateatteri Orionissa Scorsesen, Allenin ja Coppoloiden yhteisteoksen New York Stories (1989) joka sai minut vähän väsähtämään. Mutta ennen kaikkea harkitsemaan uudelleen, josko sittenkin alkaisin balleriinoja käyttäväksi naiseksi. Sen verran houkuttavasti oli elokuvan puvustanut Coppolan Sofia yhdistellyt pitkin kolmiosaisen elokuvan kevyitä balleriina-tossukoita ja isoja, vaaleita lököfarkkuja.

Höpöttäisin lisääkin, elokuvasta, farkuista, Orionin kesäohjelmistosta ja Aleksista, mutta en taida ehtiä. Aurinko alkoi nimittäin juuri paistaa tähän osaan kaupunkia.

Ja meikkiksen on alettava soitella, että saan Aleksin kiinni iltaan mennessä.

torstai 7. kesäkuuta 2012

Voihan pökäle!

Image Hosted by ImageShack.us


Poikaystävän briiffi: Pistä päälle jotain sellaista, jossa voit kävellä metsässä kymmenen kilometriä ja paistaa makkaraa savuisella nuotiolla.

Toteutus: Helmut Langin harmaa trikoomekko, Benettonin pinkki neule. Uniqlon harmaa merinovillaneule perseen peittona. Niken lenkkarit.

Mielestäni aika onnistunut. Tervehenkinen. “Mahtava tennismeininki” hehkutti kämppiskultani Paula ja näytti peukkua, kun lähdin kotoa.

Ponnari iloisesti heiluen koputin poikaystävän ovea. Eikä se tietenkään tajunnut hyvän päälle. Kysyi vaan, missä ovat ulkoiluvaatteeni. Sortsit ja semmoiset.

Ja kiinnitti sitä sanoessaan vyötäisilleen eräveitsen.

Jep jep. Kukin tyylillään. Te ymmärrätte luonnollisesti sanomattakin, kumpi oli oikeassa - tai ainakin paremmin pukeutunut - ei siitä sen enempää.

Siispä siirrytään suoraan Nuuksion metsään, minä sporttiasussani ja poikaystävä erävehkeineen.

Metsässä oli kivaa, maisemia ja hajuja ja hyvä paikka paistaa makkaraa. Olin silti salaa ja vähän ääneenkin iloinen, etten ollut lupautunut jäämään yöksi.

Sen verran olin sentään oppinut ystäväni erä-Eevan metsämatkasta, josta voitte lukea lisää tästä.

Mutta ei hätää, vaikka en viettänyt Eevan lailla metsässä kokonaista vuorokautta, ehdin oppia jotain olennaista (ja jos haluat pitää minua millään tavalla siistinä tyyppinä, on ookoo, jos lopetat lukemisen tähän):

Nimittäin sen, että tuore eläimen paska haisee pahemmalta kuin ihmisen uloste.

Jep. Viime metreillä, juuri kun luulin selvinneeni sillä tavalla simpsakasti kannoista ja kiipeilystä, astuin suoraan tuoreeseen paskaan.

Ja sen huomasin luonnollisesti vasta, kun kaverit ihmettelivät autossa, mikä haisee.

Ei, en valitettavasti keksi tätä päästäni. Tai edes liioittele.

Ja kyllä, vähän punastuttaa vieläkin, kun sitä hajua ajattelen. Siinä komeiden miesten täyttämässä kiiltävässä autossa, jonka penkit ovat nahkaa.

Mutta toisaalta.

Kai paskalta haiseminen on lopulta ihan kohtuullinen hinta siitä, että saa ja osaa kulkea elämässä ja metsässä katse taivaaseen kiinnittyneenä.

Elämää ja nykyään näköjään jopa sen eritteitä syleilee: paska-Jenna (,jota ei varsinaisesti haittaa, vaikka tämä lempinimi ei lähtisikään lentoon)

keskiviikko 6. kesäkuuta 2012

Kyllä ruoho on aina vihreämpää aidan sillä puolen, jolla juodaan skumppaa ja syödään hampurilaisia, pastaa ja sipsejä

Image Hosted by ImageShack.us
Image Hosted by ImageShack.us
Image Hosted by ImageShack.us
Image Hosted by ImageShack.us
Image Hosted by ImageShack.us
Tämän – myönnän, vähän pihtailemani - linkin takaa löytyvän asukuvan otti Brasilian Voguen karismaattinen Paulo Mariotti.

Ylläoleva kuva on otettu samasta asusta, samana päivänä. Mutta pidän siitä enemmän, koska siitä tunnistan itseni.

Se johtuu tasan yhdestä syystä. Siitä, että sen on ottanut ystäväni Eeva.

Ihminen, jonka kanssa en ole käynyt yksilläkään epäonnistuneilla treffeillä.



Viimeksi kävimme syömässä. Kahdesti.

Kyllä. Saman illan, muutaman tunnin aikana.

Ensin söimme Lungissa. Lohipastaa ja hodareita.

Minkä jälkeen kysyimme boheemisti tarjoilijalta, mistä löytyy lähin Alko ja vaelsimme Esplanadin puistoon ulkoskumpalle.

Sitten skoolasimme kesälle, työlle, vapaudelle ja pepun alla märkänä lepäävälle nurmikolle.

Se oli nimittäin meidän puoleltamme aitaa aika vihreää.

Kun olimme auttaneet turisteja ja päivittäneet uskomme siihen, että edessämme häämöttää vieläkin vihreämpää, olimme taas valmiita syömään.

Adamsin pikkuisia burgereita, vähän palaneita sipsejä ja joitain rullia, joiden nimen olen jo unohtanut.



Jos pitäisi, en osaisi päättää, kumpaa kaipaan juuri nyt enemmän, pastaa vai burgeria. Kesäiltaa vai Eevaa.

Onneksi ei tarvitse valita, vaan voi luottaa vanhaan kunnon universumiin, joka varmasti antaa minulle taas pian
ne kaikki neljä.

maanantai 4. kesäkuuta 2012

Yksi karkkipussi voi tehdä tyhjäksi kaksi pitkää päivää

Image Hosted by ImageShack.us
Image Hosted by ImageShack.us
Image Hosted by ImageShack.us
Raahauduin lauantaiaamulla kotiovelle. Jalat rakoilla. Päänahka kireänä. Aivoissa varma tieto siitä, ettei minulla ole enää milloinkaan mitään annettavaa. Kenellekään.

Alistunutta korkkarihuojuntaani kannatteli paras ystäväni puhelimen päässä.

Avasin oven. Laskin kassit lattialle.

Olin valmis kaatumaan sänkyyn, vaikka kello oli aamukymmenen.

Sitten näin pöydällä Makuunin karkkipussin, jonka ystävä oli jättänyt siihen yllätykseksi.

Ja aloin itkeä. Sellaisella, myönnettäköön, vähän hysteerisellä tavalla, jolla itkee ihminen, joka ei osaa päättää onko pirun onnellinen vai väsynyt.

Kaksi pitkää päivää poissa kotoa.

Ja yksi karkkipussi.

Olen kuullut juttua, että siellä päässä on muitakin vähän stressaantuneita. Ja teitäkin ajatellen otin makrokuvan irtokarkeista (ah, mikä blogiklisee!).

Sillä meikkiksen väsylle mielelle pussillinen lisäaineita alleviivasi, että hymy, helpottunut itku ja kiitollisuus odottavat aika lähellä, karkin, kahvittelun, paidan tai puhelun päässä.

Hyviä viboja maanantainne toivoo Jenna, joka katselee sotkun keskellä kaikkea muutakin hyvää ja kaunista, jota on karkin lisäksi saanut:

- Paulalta lainaksi mustan vanhan iPadin, jolla voin lukea kommenttejanne kotonakin, vaikken omista kotikonetta
- Uutta valkoista iPadia, jonka sain Applelta lainaan ja joka on niin kaunis ja kevyt, etten tiedä, mitä teen, kun joudun palauttamaan sen (Tai no tiedän, jatkan Paulan iPadin omimista)
- Kahta maljakollista kukkia, jotka sain, no arvasittekin jo, Paulalta.
- Isoa ja valoisaa kommuunia, jossa on sopivan hiljaista. Luojalle kiitos kuudesta ihmisestä, jotka osaavat olla juuri oikealla tavalla läsnä. Lähellä ja kaukana. Puhumatta mutta tasaisena hiljaisena kolinana seinän takana.

sunnuntai 3. kesäkuuta 2012

Guru = Geeee, juuuu areeeee juuu (eli guru tarkoittaa samaa kuin että kappas, teikä on teikä)

Image Hosted by ImageShack.us
Image Hosted by ImageShack.us
Image Hosted by ImageShack.us
Kyyyllä, lesoilin tästä jo aamulla blogini Facebook-ryhmässä, mutta ihan vain siltä varalta, että joku teistä missasi sen, kertaan:

Minä, Jenna Kämäräinen, vietin tämän sunnuntain mindfulness -meditaatioseminaarissa Helsingin Yrjönkadulla.

Kurkkasin aamuyhdeksältä uteliaana sisään G18-salin ovesta ja totesin olevani ainoa, joka oli saapunut paikalle korkkareissa.

Ja Leviksen farkkusortseissa ja Cosin uudessa dalmatialaisneuleessa.

Mutta se ei tietenkään haitannut. Henkistyneet kaiffarit vain hymyilivät, koska olivat luonnollisesti jo sisäistäneet sen, mistä Oscar Wilde puhui aikoinaan. Sen, että oltava oma itsensä, koska kaikki muut paikat ovat jo varattuja.

Ja niin meikä minisortsi löysi tänään luontevasti oman paikkansa, ensimmäistä kertaa komerosta esiin kaivamaltani joogamatolta. Suunnilleen keskeltä salia, siitä parhaan ystäväni Paulan ja positiivisuusguru Esa Saarisen välistä.

Siinä minä hengitin ja nyökyttelin. Eksyin välillä omiin ajatuksiini. (Ja myönnän, vähän nukahdinkin keskellä syvintä syvää.)

Join kurkuilla, sitruunalla ja mansikoilla maustettua vettä ja söin paljon tuoreita marjoja (ja kunnon annoksen pollo limonelloa Ysibaarissa väliajalla).

Mutta ennen kaikkea kelasin. Sitä, miten mahtava on ihmismieli, jolla on rikkinäisten luiden ja jalassa hiertävien rakkojen tapaan taipumus toipua. Tukassa asti jomottavasta työviikosta. Ohimennen lausutuista epäluottamuslauseista. Kovuudesta ja kivusta.

Mitä nyt kelläkin on tarttunut matkaan.

Ja tietysti mietin jälleen myös lempiaihettani, sitä, kuka olen. Toimituspäällikkö, kämppis ja tyttöystävä nyt ainakin. Mutta kuka muu?

Kuka ennen kaikkea?

Niin. Mietin niin isoja, ettei niitä niin vain kiteytetä asupostauskuvien kaveriksi.

Mutta jos tänään kävi niin, että valaistuin – sitähän ei kai vielä voi tietää – te huomaatte sen kyllä.

Todennäköisesti ihan ensimmäisinä.

Niin kuin teillä näyttää olevan tapana.

Rauhallista sunnuntai-illan rötväystä teille ihanille ja anteliaille toivoo: Jenna, joka on äärettömän iloinen aina, kun törmää johonkuhun teistä, kasvotusten Stockmannin kosmetiikkaosastolla tai peukun välityksellä Facebook-seinällä

perjantai 1. kesäkuuta 2012

Tukkajumalan toinen tuleminen

Image Hosted by ImageShack.us
Image Hosted by ImageShack.us
Image Hosted by ImageShack.us


On aika paljon häävimpää tulla töistä, kun kotona odottaa jotakin kaunista.

Ja meidän kuuden hengen kommuunissa sellainen flaksi käy useammin kuin yleensä.

Katsokaa vaikka, mitä löysin keittiömme kulmasta tässä yhtenä iltana:

Kultakämppikseni Jennin, joka näytti kotirötväysasussaan ja uudessa tukassaan paremmalta kuin suurin osa ihmisistä parhaimmassa biletrimmissä.

Viime keväänä Jennillä oli pitkä boheemi, liukuvärjätty tukka. Muutosten keväänä 2012 siitä pätkäistiin monta senttiä ja väriä taitettiin täydellisen kupariseksi. Ei voi kuin fanittaa ja silittää.

Ja katsoa peiliin ja miettiä, koska on itse viimeksi käynyt kampaajalla.

Ellei Jenniä olisi, muistaisin ajatella hiuksiani ehkä kerran vuodessa.

Ja hymyilisin helkkarin paljon harvemmin.

Hyvää tukkaonnea ja hervottomia tyyppejä viikonloppuunne toivoo: Jenna, joka soittaa tähän lopuksi perjantaibiisin, jonka tahtiin etkohytkyilimme Jennin kanssa viime kesänä kerran jos toisenkin
 
UA-31293991-1