Välillä päivät kaappaavat minut kokonaan. Tunnit loppuvat kesken ja velvollisuudet ahmivat jokaisen voimahippusen ja luovan ajatuksen. Onneksi minulla on yöt, jolloin aika tottelee. Pysähtyy, jos pyydän.
Kaupungin nukahdettua istun pikkuruisella, jäisellä ikkunalaudallani pikkuruisessa, jäisessä asunnossani. Katson varjoja ja kuuntelen hiljaisen suhinan rikkovia kolahduksia, tööttäyksiä ja vinkaisuja. Hyräilen ja piirrän. Luen kokonaisen kirjan. Opettelen kutomaan. Syön tummaa suklaata sängyssä. Hymyilen.
-Filippa
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti