keskiviikko 23. toukokuuta 2012
Koska minä saan päättää, en ole enää koskaan kiireinen enkä stressaantunut
Voisin kertoa teille kaksi versiota kuluneesta alkuviikosta:
Ensimmäinen niistä olisi turhan tärkeilevä stressikertomus, joka alkaisi sillä huomiolla, että kello on kohta iltakahdeksan ja minä istun edelleen toimistossa.
Mutta pidän enemmän siitä toisesta. Siitä, jossa olen kyllä tehnyt pirusti töitä, mutta myös nauttinut ja relannut.
Jättänyt pyykit pesemättä ja matkalaukut pakkaamatta.
Pukeutunut pinkkiin paitaan ja julistanut Barbie-nuken visuaaliseksi referenssikseni.
Syönyt askartelemiani eväsleipiä komean kultani kanssa puiston penkillä.
Ollut hirveän elossa ja katsonut silmiin.
Kuunnellut monta muiden lausumaa lausetta loppuun asti ja joskus jopa pysähtynyt analysoimaan rivienkin välejä.
Juonut tiistai-iltana viiniä ja istunut täysin levollisena moniosaisella illallisella. Puhunut pikkuruisten annosten väleissä eutanasiasta ja trenssitakeista. Unohtanut, mitä teen työkseni tai mistä tulen.
Sillä, kumman tarinan teille kerron, ei ole oikeastaan mitään väliä. Mutta sillä on väliä, että minä itse tajuan, että tarinoita on kaksi. Ensimmäinen niistä päättyisi kai niin, että soittaisin tämän postauksen julkaistuani isille ja itkisin, että minua väsyttää.
Mutta koska jälkimmäinen tarina on se, johon uskon sydämessäni, ennustan, että iltani jatkuu suunnilleen näin:
Suljen viiden minuutin päästä koneen. Hymyilen, kun ilta-aurinko koskettaa ulko-ovella kasvojani. Soitan ratikasta poikaystävälleni, joka hänkin on päässyt vasta töistä.
Syön sopivasti, kuuntelen hyvää musiikkia. Ehdin rentoutua yhdessä rauhallisessa tunnissa enemmän kuin kokonaisessa vapaapäivässä.
Kastelen kukat. Rasvaan vartaloni lempein vedoin. Sujahdan sänkyyn ja tunnen nukahtaessani olevani äärimmäisen onnekas.
Kiitollisuutta, rauhaa ja kauniita unia kaikille toivoo: Jenna
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Voi Jenna. Oon ihastellut sua jo kaukaisista blogivuosista asti, iloinnut aina, kun olet palannut blogisfääreihin, ja yhä vaan jaksat ihastuttaa. Kiitos kun kirjoitat niin kauniisti. <3
VastaaPoistaKiva kuulla, että olen tutussa ja turvallisessa seurassa! Ja kiitos, kun kommentoit. Vaikka Google Analytics kertoo, että teitä on siellä, on kiva kuulla ja nähdä se konkreettisina kommentteina ja kirjaimina.
PoistaAivan ihana teksti! Tänään on myös omalle kohdalle sattunut "kevyt" 12-tuntinen työpäivä, joten näillä lopuilla energianrippeillä, jotka jäivät käyttämättä, voisikin sitten vaikka rentoutua :)
VastaaPoistaTiedätkö, sitä taisi olla eilen liikkeellä! Yhteisöllisyys tekee ylitöistä kivempaa :)
PoistaTäällä oli myös tänään kahden tarinan päivä. Valitsin samalla lailla kuin sinä. Välillä on ihan kiva jättää itsensä rauhaan :)
VastaaPoistaKyllä, olkoon rauha ja rakkaus kanssamme tänä torstainakin :)
Poistatajusin juuri, etten ole kommentoinut varmaan ollenkaan blogisi osoitteenmuutoksen jälkeen. mutta olen mukana yhä ja odotan edelleen kirjoituksiasi enemmän kuin minkään muun blogin kirjoituksia (jopa enemmän kuin eräiden ystäviesi ihanien ja suosittujen blogien).
VastaaPoistaOnneksi kommentoit; kuten tuossa ylempänä avauduinkin, se, että sanotte jotain, edes hep, lisää bloggausmotivaatiotani tuhat prosenttia! Mukavaa, että viihdyt, teen parhaani, että jatkossakin!
PoistaIhailen tota sun asennettes, kunpa saisin siitä itselleni edes palasen!
VastaaPoistaFake it till u make it, ja yhtäkkiä oletkin zen buddha!
Poista<3 Tukholman ja hotellisängyn syleilystä, rakastan sinua.
VastaaPoistaTack detsamma! Ihan parasta Tukholmaa ihan parhaalle ystävälle! Olet mielessä mun.
PoistaKiitos sydämestä ja samanmoinen takaisin: Toivottavasti olet terve ja voit hyvin!
VastaaPoistaHei,
VastaaPoistajos se yhtään motivoi bloggamaan, minäkin kerron, että olen seurannut blogiasi jo alter egon ajoista. Mikä suuri riemun päivä se olikaan, kun aloit blogata Lilyssä uudestaan. Ja vaikka oletkin ehdoton lempibloggarini, olen tainnut vain kahdesti kommentoida, jotain ihan pientä. Sinulla taitaa olla hiljaisia lukijoita keskimäärin.
Omaan silmääni ylläoleva avautuminen vaikuttaa jo hieman häiriintyneen stalkkerin tekstiltä, mutta en minä silti ole. Vaan ihan normaali toimistossa istuva virkamies, joka ilahtuu kesken työpäivän tai iltaisin, kun olet blogannut. Ja joka joskus miettii ostoksilla, että "mitä Jenna valitsisi". Eli kiitos postauksista, jotka osuvasti kuvaavat mm. niitä onnistumisen ja epävarmuuden hetkiä, joihin jokainen uransa alkuvaiheilla oleva törmää, ihmissuhdekiemuroita ja tietysti niitä elämää suurempia tyyliasioita.
Voi rakas ja ajastasi antelias ihminen. Sydämestäni kiitän, että kerroit. Ja yritän tästä motivoituneena viimeistään huomenna palata asiaan!
VastaaPoistaTotta joka sana. Kyllästyttää, kun kaikki jauhavat kiireestä. Itsehän valitsevat. Tuntuu, että jos ei ole kiire, ei ole tärkeä tyyppi ja sellainen nyt ei käy päinsä ollenkaan.
VastaaPoistaPidän asenteentasi, jossa elämä on sellaista kuin on - sellaista kuin sen on tehnyt olemaan. Ja sen kiireestä valittamisen sijaan unohtaakin sen kiireen ja elää elämää sillä hetkellä - ettei tule kiire sitten siitäkin.
Pikku Prinssihän siitä jo puhui, että mitä tekee sitten sillä ajalla, jonka säästää siinä kun kiirehtii kaiken ohi ja yli.
PoistaVoi tiedätkö, mulla on ollut aivan samankaltaisia tajuamisia tänä keväänä. Ja miten monta kertaa olen soittanut rakkaille ja VALITTANUT, että nyt on kiire ja väsy. Ja sitten olen ymmärtänyt, että minulla on mahdollisuus olla myös toisenlainen. Jännä, että kun ymmärtää vaalia itsessään niitä parhaita puolia, niitä näkee myös muissa. ... ja varmasti ihan kohta näytänkin Barbielta ;)
VastaaPoistaKyllä, laitetaan stressin ja väsymyksen sijaan letkeys ja kiitollisuus kiertämään :)
Poistamiekin olen lukenut blogejasi vaikka millä alustoilla ja nimillä jo monta vuotta, mutten ole varma olenko huudellut koskaan yhtän mitään. tänään näin kuitenkin siut hakaniemen torilla hyppäämässä samaan sporaan ja koska en uskaltanut tulla kasvotusten sanomaan, sanon sen nyt ja tässä: olet ihana.
VastaaPoistaIhanaa kuulla, että ympärilläni on tuttuja silloinkin, kun luulen olevani yksin. Kiitos kun kirjoitit, se on ihan oikeasti meikkikselle tärkeää. Ja nyökkää vaikka seuraavaksi, vaikka ihan sillä tavalla kevyesti ja coolisti, niin mäkin nyökkään hämmennyksissäni takaisin.
PoistaLöysin blogisi ihan vasta ja voi että näitä oivalluksiasi on ihana lukea. Muistaa itsekkin hengittää vähän syvempään. Nauttia siitä mitä on nyt. Sitä paitsi aurinkokin paistaa. Kyllä tästä tulee hyvä päivä.
VastaaPoistat. hän joka itki eilen keskellä päivää, kun oli niin poikki.
Kyllä tästä tulee hyvä elämä! Ja hyvä, että itkit. Mulla se ainakin toimii. Toivottavasti viikonloppu tuo viikkoosi lepoa ja laiskuutta, veikkaan, että olet sen ansainnut - toisaalta, kukapa ei olisi. Pelkkää parasta, syrän: Jenna
Poista