Nauran harvoin ääneen, mutta hän saa minut usein hymähtelemään. Itken pikkuisen silloin tällöin, hänen takiaan ulvon ääneen. Joskus tuntuu, että hän on ryöminyt syvälle aivoihini ja pelaa outoja pelejä mielelläni, sielullani ja uskomuksillani. Paulo Coelho nimittäin.
Samaa voisi kai sanoa siitä toisestakin tärkeästä miehestä. Siitä, josta Paulon kanssa kirjoitamme.
”....(hän) matkasi ympäri maailmaa ja antoi siipiensä kasvaa, kun minä taas yritin kasvattaa juuriani.”
Paulo Coelho: Istuin Piedrajoen rannalla ja itkin
-Filippa
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti