Istuin tänään vanhempieni takapihalla. Otin kuvia kukkasista ja omista varpaistani, kun mieleni alkoi hyräillä. Kohta jo hoilasin Niin kaunis on maa –kappaleen kertosäettä kerta toisensa jälkeen.
Vaikka se ei ehkä ole välittynyt Alter Egoon saakka, olen viime viikkoina stressanut järjettömästi ja hikoillut ainakin pienen puron verran. Siinä kukkien ja ampiasten keskellä olin kuitenkin niin onnellinen, että aloin epävireisen tulkintani keskellä itkeä. Niin kaunis on maa, niin korkea taivas. Soi lintujen laulusta kukkiva kunnas. Ja varjoisat veet, niin varjoisat veet.
Sanokaa sentimentaaliseksi, mutta minä tunnen vain yhden tavan elää ja kirjoittaa: tuntemalla.
Olen tyytyväinen siihen, että päälläni on merkittävien viime päivien aikana roikkunut kesäni rakkain vaate, valkoinen v-aukkoinen t-paita. Ostin sen Selectedistä ja olen vakavissani alkanut miettiä, että se saattaa olla ainoa paita, jota koko loppukesänä tarvitsen.
Ei kai tässä muuta. Suussa maistuu salmiakki ja minua odottaa uusi koti Porissa. Saa onnitella.
Rakkain terveisin: Jenna
PS. Onnen rutistukset kaikille opiskelupaikan saaneille! Ja teille, joiden postilaatikkoon kannettiin hylkäyskirje, lähetän suuren määrän teetä ja sympatiaa. Kuulostaa kornilta, mutta tällä kaikella on jokin tarkoitus. Huonojen uutisten keskellä kohtalousko auttaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti