torstai 7. kesäkuuta 2012

Voihan pökäle!

Image Hosted by ImageShack.us


Poikaystävän briiffi: Pistä päälle jotain sellaista, jossa voit kävellä metsässä kymmenen kilometriä ja paistaa makkaraa savuisella nuotiolla.

Toteutus: Helmut Langin harmaa trikoomekko, Benettonin pinkki neule. Uniqlon harmaa merinovillaneule perseen peittona. Niken lenkkarit.

Mielestäni aika onnistunut. Tervehenkinen. “Mahtava tennismeininki” hehkutti kämppiskultani Paula ja näytti peukkua, kun lähdin kotoa.

Ponnari iloisesti heiluen koputin poikaystävän ovea. Eikä se tietenkään tajunnut hyvän päälle. Kysyi vaan, missä ovat ulkoiluvaatteeni. Sortsit ja semmoiset.

Ja kiinnitti sitä sanoessaan vyötäisilleen eräveitsen.

Jep jep. Kukin tyylillään. Te ymmärrätte luonnollisesti sanomattakin, kumpi oli oikeassa - tai ainakin paremmin pukeutunut - ei siitä sen enempää.

Siispä siirrytään suoraan Nuuksion metsään, minä sporttiasussani ja poikaystävä erävehkeineen.

Metsässä oli kivaa, maisemia ja hajuja ja hyvä paikka paistaa makkaraa. Olin silti salaa ja vähän ääneenkin iloinen, etten ollut lupautunut jäämään yöksi.

Sen verran olin sentään oppinut ystäväni erä-Eevan metsämatkasta, josta voitte lukea lisää tästä.

Mutta ei hätää, vaikka en viettänyt Eevan lailla metsässä kokonaista vuorokautta, ehdin oppia jotain olennaista (ja jos haluat pitää minua millään tavalla siistinä tyyppinä, on ookoo, jos lopetat lukemisen tähän):

Nimittäin sen, että tuore eläimen paska haisee pahemmalta kuin ihmisen uloste.

Jep. Viime metreillä, juuri kun luulin selvinneeni sillä tavalla simpsakasti kannoista ja kiipeilystä, astuin suoraan tuoreeseen paskaan.

Ja sen huomasin luonnollisesti vasta, kun kaverit ihmettelivät autossa, mikä haisee.

Ei, en valitettavasti keksi tätä päästäni. Tai edes liioittele.

Ja kyllä, vähän punastuttaa vieläkin, kun sitä hajua ajattelen. Siinä komeiden miesten täyttämässä kiiltävässä autossa, jonka penkit ovat nahkaa.

Mutta toisaalta.

Kai paskalta haiseminen on lopulta ihan kohtuullinen hinta siitä, että saa ja osaa kulkea elämässä ja metsässä katse taivaaseen kiinnittyneenä.

Elämää ja nykyään näköjään jopa sen eritteitä syleilee: paska-Jenna (,jota ei varsinaisesti haittaa, vaikka tämä lempinimi ei lähtisikään lentoon)

10 kommenttia:

  1. Oot sä Jenna ihana, vaikka paskalla kuorrutettunakin:---)

    VastaaPoista
  2. Voin heti hälventää häpeäsi kertomalla oman stoorini Münchenin metroasemalta. Liukastuin aseman kauppojen ikkunoita tähyillessäni kunnon yrjökasaan ja kaaduin kyljelleni maahan. Aivan sairaan paniikissa (tajuttuani, mihin olen astunut) tsekkasin vaatteitani, että sotkinko jotain muutakin kuin kengät. Onnekseni en, ja menin aseman vessaan putsaamaan popot. Vaan metrossa istuessani huomasin, että vähemmän hienostunut vatsahappojen parfyymi leijui sittenkin ylläni, ja sain epäluuloisia katseita kanssamatkustajilta. Jep. Pitkän takkini helman takaosa oli kuin olikin kastautunut. En ole toista niin piinallista metromatkaa ikänäni tehnyt.

    VastaaPoista
  3. Yök yök yök. Miksi oi miksi aloitin tämän keskustelun, vaikka vihaan kakkapissa- ja oksennusjuttuja?

    VastaaPoista
  4. Jenna, kiitos tästäkin. Lohdullista kuulla, että myös sun kaltaisille viileille tyypeille tapahtuu moista!

    Olisi kiinnostavaa kuulla joskus ajatuksiasi rakkaudesta ja hyvän miehen löytämisestä. Muistelen entisen blogisi puolelta, että erosit jossain vaihessa pitkästä suhteesta? Ymmärrän toki, jos menee liian yksityiseksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hassu! Tiedän ja luulen olevani monia asioita, mutta viileä tai muutenkaan cool mä en ole koskaan ollut enkä tule varmasti koskaan olemaankaan :)

      Jep, Rihannaa ja Drakea lainaten: "I've loved and I've lost." Enkä oikeastaan vieläkään osaa sanoa muuta kuin, että rakkaus ei mun nähdäkseni ole iso projekti, joka joko onnistuu tai menee pieleen, päättyy tai johtaa lisääntymiseen. Vaan konkreettinen päätös ja halu antaa toiselle tunti, ilta tai jopa kokonainen viikonloppu omasta ajasta.

      Ja o'ou, hyvä mies, siinäpä vasta mysteeri! Luulen törmänneeni moneenkin, mutta yhteistä niille kaikille on kai se, että minä näen heissä jotain erityistä ja he minussa. Ja koska oikeastihan me kaikki olemme ihan tavallisia emmekä mitenkään erityisiä, ollenaista on ehkä se halu (tai tarve) nähdä se jokin erityinen siinä toisessa.

      En tiedä, toimiko se todella vai kävikö vain hassu sattuma, mutta tämänhetkisen poikaystäväni tapasin 2 päivää sen jälkeen, kun olin kirjottanut päiväkirjaani viisi asiaa, joita toivoin tai kaipasin siltä ihmiseltä, jolle annan aikaani seuraavaksi. Pystyin näkemään tyypin mielessäni, ja itseni sen tyypin rinnalla. Ja seuraavissa juhlissa tutuistuimme. Toinen kysymys on tietysti sitten se, pystyykö kukaan olemaan kenenkään haaveiden, unelmien ja toiveiden veroinen. Todennäköisesti ei pysty, kukaan, paitsi hetkittäin.

      Noni, hori hori, yritin täyttää edes jotenkin antamasi briiffin, mutta totuus lienee se, että hukassa ja sokkoja tässä kaikki kuljetaan :)

      Poista
  5. mä en KESTÄ JENNA SUA ja ihan kyynel tuli silmäkulmaan, niin ihana kirjoitus taas! "Kai paskalta haiseminen on lopulta ihan kohtuullinen hinta siitä, että saa ja osaa kulkea elämässä ja metsässä katse taivaaseen kiinnittyneenä"

    niimpä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paska sai kyyneleen silmäkulmaan! :D Nyt tehtiin historiaa. Kiitos ihanasta kommentista, tuli mullekin hymy huulille!

      Poista
  6. terveiset minun macbookilta, se on nyt pepsimaxin peitossa! Oi että, en varmaan ikinä kyllästy kakkajuttuihin. Eikä varmaan enää kannata juoda ja lukea sun blogia yhtä aikaa.

    VastaaPoista
  7. O'ou, jo toinen MacBook, jonka mä välillisesti tai välittömästi tuhoan (ensimmäinen oli parhaan ystäväni Paulan, heitin sille puolisen litraa vettä). Lupaan, että tämä oli meikän tontilla viimeinen paskajuttu ikinä!

    VastaaPoista

 
UA-31293991-1