perjantai 25. toukokuuta 2012

Aamu Alvar Aallon talossa, Samujin syleilyssä

Image Hosted by ImageShack.us
Image Hosted by ImageShack.us
Image Hosted by ImageShack.us
Image Hosted by ImageShack.us
Image Hosted by ImageShack.us
Image Hosted by ImageShack.us
Image Hosted by ImageShack.us
Image Hosted by ImageShack.us
Image Hosted by ImageShack.us
Image Hosted by ImageShack.us
Image Hosted by ImageShack.us
Image Hosted by ImageShack.us
Image Hosted by ImageShack.us
Image Hosted by ImageShack.us
Image Hosted by ImageShack.us
Tiedättehän sen Samujin lookbookkien mystisen maailman?

Sen, jonka ylle laskeutuu raukea valo ja jonka taustalla kuuluu klassinen pianomusiikki.

Jossa hiukset ylettyvät lapaluiden alle ja pitkät helmat liitävät yli ikivanhan lautalattian.

Tänä aamuna Samu-Jussi saatteli minut Alvar Aallon taloon.

Ja siihen maailmaan.

Minut ja kourallisen suomalaisia stailisteja. Ja hyppysellisen kansainvälisten julkaisujen muotitoimittajia.

Siinä minä istuin raparperimehulasi kädessäni, Brasilian Voguen ja jenkkiläisen Glamourin muotitoimittajien vieressä.

Haistoin syreenin ja annoin pianomusiikin ja lintujen laulun kilpailla korvistani.

Laskin silmäni silittämään kauniita olentoja, jotka lipuivat ohitseni Samujin syysmalliston asuissa, hipaisivat matkalla ovenkarmia, ohittivat pöydän, jonka ääreen Aallon perhe kokoontui joskus syömään, kulkivat läpi puutarhan. Ja hymyilivät. Juuri sellaisella helpolla ja hiljaisella tavalla, josta tykkään.

Siinä minä siis istuin, samalla paikalla kuin Alvar Aalto aikanaan, ja mietin, että jos minä tänään kuolen, jään vaikka kiitollisuudesta sokeana ratikan alle, toivon että taivaassa olisi edes vähän tällaista.

Tai ainakin Jumala, lempeä ja luomisvoimissaan ehtymätön mies, suunnilleen sellainen kuin Samu-Jussi Koski.

Satumaisesta aamusta koko Samujin väkeä kiittää: Jenna, joka unohti ottaa todisteeksi kuvan siitä, että oli itse paikalla, mutta tallentui hämmennyksissään ainakin Samu-Jussin ja Brasilian Voguen muotitoimittajan muistikorteille

7 kommenttia:

  1. onko toi talo munkkiniemessä ja kukkapuut myös? ihana postaus!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri siellä! Siellä oli kaunista ja kivaa ja vähän mietin vieläkin, oliko se kauneus totta.

      Poista
  2. voi, se ihana samuji-tunnelma välittyy näistä kuvista ja tekstistä! kaunista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin oli. Jumalaisen kaunista. Jopa niin kaunista, että mietin, miten sen saa sanoiksi. Mutta onneksi oli kuviakin, vähän huonolaatuisia, mutta kuvia silti.

      Poista
  3. Kiva kun kävit Jenna, oli hauska tavata :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sara, oli kiva tavata, vaikka ehdimmekin sanoa vain hei ja moi ja räps räps. Seuraavaksi otan askeleen blogiisi, en malta odottaa, millaisia kuvia sait jumalaisesta kauneudesta aikaan.

      Poista
  4. Netta / Iltaisin, aamuisin30. toukokuuta 2012 klo 21.01

    Heippa Jenna!

    Kuules, saisinko mahdollisesti ryövätä 6. kuvan (jos laskutaitoni ontuvat, tarkoitan tuota sivuprofiilikuvaa mallista) oman palstani juttuun? Kuukausi sitten kävi niin, että sain tarpeekseni pitkistä hiuksistani ja niiden vaativasta hoidosta, että suihkusta tullessani otin sakset kauniiseen käteeni ja leikkasin tukkani suurin piirtein ponihätä-tekniikkaa hyödyntäen. Jälki on tietenkin sennäköistä, ja olenkin saanut kuulla ihanilta perheenjäseniltäni monta kertaa, kuinka minun pitäisi käydä tasottamassa tukkaani. Omasta mielestäni tukkani on ollut hauskannäköinen epätasaisuudestaan huolimatta, ja tuo kyseinen kuva vahvisti vaan tukkani ihanuutta - tuolla naikkosella on selkeesti ollut kans omat sakset käytössä tukanleikkuun aikana! Ottanu selkeesti vähän sieltä täältä. Ihanaa.

    Päästäkseni suoraan asiaan tahtoisin kuvan kautta osoittaa, kuinka graafista linjaa noudattava lyhyt tukka kuuluu kirjastontädeille ja itseleikattu tukka on kuuminta hottia.

    VastaaPoista

 
UA-31293991-1