Muistattehan pienen suuren sielunsiskoni?
Olemme molemmat ottaneet hurjan monta askelta sen jälkeen, kun söimme viimeksi yhdessä sipsejä ja ihmettelimme hiusten pesemisen puuduttavuutta.
Minun liikkeistäni olettekin jo pitkälti perillä, mutta pikku kaveri on ollut vielä kiireisempi.
Hän on liittynyt korisjoukkueeseen.
Hankkinut Särkänniemen kausikortin.
Ja kasvanut niin pitkäksi, että pääsee jo moneen uuteen laitteeseen.
Oppinut lukemaan. Käynyt koulussa.
Ja ollut ihan ahkera.
Vaikka tietenkin välillä käy niin, että muistaa aamulla juksanneensa illalla, ettei muka tullut mitään läksyjä. Lähtee siitä sitten kysymään niitä läksyjä naapurin kaverilta. Unohtaa, että on kouluaamu ja jää moneksi tunniksi leikkimään.
Niin. Koska molemmilla meillä on ollut paljon mielessä, pidimme koko viime viikonlopun matalaa profiilia.
Löhösimme läppärit kainaloissa ja silittelimme puolihuolimattomasti toistemme poskia.
Söimme sipsejä aamupalaksi ja munkkeja lounaaksi.
Heittäydyimme vähän avuttomiksi, tavalla, jonka vain me perheen pienimmät osaamme.
Änkesimme molemmat mummin syliiin ja annoimme muiden hoidella hommelit ja puhua viisaita.
Söimme ravintolassa isot pihvit. Totesimme, että on ihan tylsää, kun ei saa käyttää käsiä. Ja saimme helposti luvan syödä sormemme rasvaisiksi ranskalaisista.
Jammailimme vessassa jälkkäreitä odotellessamme. Tajusimme, että olemme ihan niin kuin jotkut ihanat jossain vähän höpsössä elokuvassa.
Ja kun meidän piti erota, kiukuttelimme tietysti vähäsen.
Mutta sitten, hiljaisessa yhteisymmärryksessä päätimme olla isoja. Ja nähdä parin viikon päästä uudestaan.
Syödä silloin lisää. Ja mennä Korkeasaareen katsomaan punapeppuapinoita.
Pienten ja suurten rakkaiden rutistuksia ja rasvaisia ranskalaisia viikonloppuunne toivoo: Jenna, joka lähtee näiltä sijoilta Tukholmaan leikkimään ihanaa tyttöystävää
<3 molemmille. Ja Eurajoelle vielä yks kaupan päälle <3.
VastaaPoistaHoppas du har en härlig stockholmsresa!
VastaaPoistaMä sain tänä sunnuntaiaamuna istua tyynyvuoren keskellä kuusivuotias sylissäni. Luettiin molemmat omia kirjojamme. Minä Harlan Cobenia, Onni Risto Räppääjää. Sarjassamme hetkiä, jolloin onni (eikä pelkästään Onni) on tässä ja nyt, ja jolloin kiitän kärsivällisyyttäni kaikkina niinä hetkinä kun tenava kyselee sanoista ja kirjaimista ja tavuista ja mun olis tehnty mieli sanoa että anna olla jo, äiti ei jaksa, mene ulos pomppimaan tramppikselle. (Okei, kyllä mä yhdessä vaiheessa valehtelinkin sille etten osaa, liian pitkä sana, kun kyllästyin kaikkien sanojen tavuttamiseen. Mutta ei kenenkään pää kestä loputtomiin.)
Oho, mää missasin teidän kommentit!
VastaaPoistaTiettekö, ihanaa että just te kaks olette kuulolla. Joukossa inhimillisyys tiivistyy ja vaikka ei aina jakseta, ollaan aika kunkkuja kaikki! Kyllä Eurajoelta on ihmisen hyvä ponnistaa?
Tuliko itseriittoinen kommentti? Nooh, ei se ole niin vaarallista.
Voikaa hyvin §3
voi miten ihana blogi! en malttais päästää tästä irti ollenkaan, vaan luen ja luen vaan taaksepäin ja huokailisin ääneen ihastuksesta, jos en olisi töissä. (kyllä mä niitä töitäkin teen, mutta jotta jaksaisi keskittyä lukemaan tilannetietoisuudesta ydinvoimalan valvomossa, täytyy kai välillä päästää aivonsa rentoutumaankin ;))
VastaaPoistaNyt on mystistä! Meikä on nimittäin ollut töissä ydinvoimalassa ja on se vaan sen verran tärkeää työtä (ja okei, kuulemma vähän kyseenalaistakin noin niinku ekologisesti ajatellen), että nyt hus hus katse näistä horinoista siihentilannetietoisuuteen!
Poista(Silti kiitos, kun kehuit ja luit, ihanaa kun tulit tänne heilumaan!)