Kyllä on elämä kohdillaan, kun toimistopäivät painelevat ohi hujauksessa ja kesäsunnuntait kestävät ikuisuuden

Tulihan siitä sunnuntaista suunnilleen sellainen kuin tilasinkin.

Tarpeeksi nätti mutta ennen muuta niin rento, että sen letkeys tuntuu vieläkin hengitysteissä.

Valitettavasti kuvatkaan eivät onnistu kertomaan sitä, miten naurettavan pitkä päivä oli.

Huolettomalla tavalla lopputon.

Muutamassa hassussa tunnissa ehdin syödä fetapinaatticrepesejä, kirsikoita, vuohenjuustomacaroneja, karjalanpiirakoita, juustoa, pähkinöitä, jogurttia ja pitsaa.

Istua, seisoa, hyppiä ja höpöttää Kauppatorilla, kolmella eri kalliolla, Suomenlinnan lautalla ja pensaikoissa.

Ja lopuksi vielä Mbarin terassilla, jossa odottivat Bassline-festivaalit, kylmä omena- ja päärynäsiideri ja tuttuja tyttöjä. Ja Célinen Cabas-kassi, jonka seurassa häpesin pikkasen sitä, että tukkani oli merituulen tekemässä takussa, meikitön lärvini palanut ja haisevat varpaani rakoilla.

Parasta päivässä oli kuitenkin se, että ennen sitä olin varautunut tuntemaan kateutta, kun Facebook täyttyy kohta kesälomastatuksista.

Mutta tänään uskon täysin tosissani, että selviäisin ilman niitä paria kesälomaviikkoakin, jotka lepäävät kalenterissani.

Nimittäin niin kauan, kun on olemassa viikonloput, kesä taitaa olla meikällä ihan hallussa.

Ja kun vietän viisi päivää toimistossa ja vain kaksi päivää vapaana luonnossa, pystyn ehkä juuri ja juuri pitämään sisäisen luonnonlapseni kynnenaluset ja kengänkärjet puhtaina.

Ja vältyn bikiniostoksilta.

Kaikkea sellaista pelottavaa, kuten uv-säteilyä, uusia uimapukuja ja korkeita kesäkenkiä, turvallisesti toimistopöydän ääressä, pelkästään muotilehtien sivuilta tänään katselee: Jenna